Tulevaisuus intin jälkeen?

Istuskelen hieman kipeänä kotona kirjoittamassa reportaasia yhdestä elämäni hulluimmasta retkestä. Viime viikkoon ja tulevaankin mahtuu paljon kiinnostavia haastatteluja aiheista, jotka virkistävät erilaisuudessaan verrattuna aiempaan siviilikirjoittamiseeni.

Hävittäjäkoneiden historiaa. Vuorikiipeilijöitä. Aseista kertova näytelmä. Unitutkimusta kadettien leirillä.

Tämä on aika siistiä. Puolustusvoimat ja maanpuolustus ovat kuitenkin aiheita, jotka koskettavat meistä jokaista jollakin tavoin, halusimme sitä tai emme. Armeijoille ympäri maailman syydetään puolustusbudjeteissa rahaa, jota käytetään monenlaisten usein myös siviilipuolelle päätyvien merkittävien keksintöjen innovointiin. Sodat ja rauha muovaavat elämiämme, maailmaa, historiaa ja yhteiskuntaa. Lisäksi ainakin Suomessa asepalvelus on osa lähes jokaisen miespuolisen kanssaeläjän henkilökohtaista historiaa.

Asepalveluksen päätyttyä, noin kolmen kuukauden kuluttua, ajattelin hakea kriisinhallinnan toimintavalmiuteen. En tiedä, osuisiko sopivaa tehtävää kohdalle tulevien vuosien aikana, mutta aina kannattaa yrittää. 

Duunini tulee tulevaisuudessa liittymään aktiivilomien järjestämiseen mediaa unohtamatta, joten toimintakyky tulee säilymään.

Suurimpia haaveitani ovat nyt Everestille kiipeäminen jonain päivänä, ylipäätään vuorikiipeily, mielekäs työ jatkossakin ja toivottavasti lähivuosina myös pikkuinen, aktiivinen ja menevä perhe.

Tällaiseen suuntaan asepalvelus muokkasi minun polkuani.

Kapteenia tai luutnanttia ei ole tarttunut käsipuoleen, muuten paletti on kasassa. Mutta eiköhän tässä terassikelejä kohti kuljeta, ja ehkäpä rouva alikersantti löytää sitä myöten rinnalleen myös mukavan miehen.