Uusi seikkailu ja minä hahmottuu
Jos kysytte nyt, mitä hyötyä asepalveluksesta minulle oli, niin yksi monista pätevistä vastauksista on, että löysin takaisin yliopistoon. Yliopistossa löysin matkoilleni aiempaa syvemmän tarkoituksen. Rohkaistuin tekemään omaa juttuani, kulkemaan omaa sissipolkuani. Kuluneiden viikkojen aikana olen huomannut taas, miten paljon nautin ideoinnista, hullujen ideoiden rohkeasta toteutuksesta, hyvien asioiden edistämisestä ja itseäni fiksumpien ja kiinnostavampien ihmisten tapaamisesta.
Olen eriskummallinen ihmistyyppi, jolla on valtava määrä energiaa ja joka arvostaa toisaalta omaa ajattelurauhaa, mutta kaipaa säännöllisesti seikkailuja ja monin tavoin inspiroivien henkilöiden tapaamista. Niinpä olen alkanut tässä hiljalleen tehdä omaa (mutta samalla yhteisöllistä) juttuani ja matkustella lähes viikoittain sellaisten persoonien luokse, joita tahtoisin eniten maailmassa haastatella jostakin äärimmäisen tärkeästä aiheesta. Projekti tulee toivottavasti jatkumaan pitkään.
Sillä vaikka rakas siippani onkin paras mahdollinen elämänkumppani minulle ja aivan erinomaisen älykästä (luennoi mielellään mustista aukoista ja pelistrategioista tuntitolkulla, ja kaiken lisäksi, tykkää tiskaamisesta ja siivoamisesta!) ja todella höpsöä seuraa (muuttuu tarvittaessa kissaksi tai hapsiaiseksi, sillä meillä molemmilla on taikavoimia, joiden avulla muutumme kotioven takana huolettomiksi lemmikeiksi), alan tulla mökkihöperöksi. En myöskään ole niitä ihmisiä, jotka tykkäävät pysyä yhden lauman ja näkökulman vankina. Minulle on aina ollut tärkeää avautua ja avata sellaisia ihmisiä, joita en koskaan välttämättä ole uskonut kohtaavani niin läheltä. Haluan maailman olevan auki minulle ja yhtä lailla muille toteuttaa itseään monipuolisesti ja yhteistä maailmaa parantaen. Olen juuri tällainen ihminen.
Eikä itseni löytäminen ole siis pelkästään intin ansiota, sillä itsehän minä sinnekin hain ja itse siellä pysyin. Olen kaiken tekemäni ja kokemani sekoitus; cocktail, jonka itse sekoitan saatavilla olevista aineksista tässä hetkessä. Mennyt on kuitenkin mennyttä ja tulevaan on pitkä matka. Nautitaan aina matkasta. Matkasta nauttiminen kohti oikeaa päämäärää on elämäntarkoitus. Ei missään nimessä onnellisuus. Se on yksi tunne ja olotila muiden joukossa, ja erittäin häilyvä ja hetkellinen. Onnellisuuden metsästäminen on myös usein itsekästä ja yksinäistä puuhaa ja mikä pahinta, siinä jää ikuinen nälkä. Ainahan voisi olla jotenkin onnellisempi, eikö totta? Ok, ei mennä syvemmälle filosofisiin ajatuksiin. Taidan ennen päivän tekoja kokata nukkuvalle siipalle brittiläistä aamiaista…