Vaihtoehtoisia pohdintoja

Ei edelleenkään sokeria, vaikka kuukauden tässä kohdassa vähän tekisikin mieli. Vaikken yleensä tykkää tänne politiikasta kirjoitella, niin kyllähän sokeritujaus jo menisi Trumpin kauden alun käänteitä seuratessa. Esimerkiksi inttäminen virkaanastujaisten seuraajista on sen verran ”leffamakeisten” arvoista hämmästeltävää. Eikä kotimaisenkaan politiikan teko niin mairittelevalta näytä, mutta hienoa, että lehdistö ja kansalaiset pysyvät valppaina. Se olisi tässä maailmassa hyvin toivottavaa. Googlasin jo sokerittomia jälkkäreitä, kuten taatelivanukasta tai banaanikakkua, mutta ehkä yksi viikonloppu menee vielä smoothien voimin. Ja huraa, pitkästä aikaa kuukausi, jolloin olen joka viikko voinut harrastaa liikuntaa ilman sairauskatkoja! Onko minulla kenties ollut joku superpöpö elimistössä aiemmin? Tai ehkä vain liikaa kasautunutta stressiä työn alla olleista tehtävistä. Nyt suma on onneksi helpottanut, ja tekeillä on yhteenveto menneiden kolmen vuoden, ehkä pidemmänkin ajanjakson, opetuksista.

Viikonloppuna luvassa piipahdus DocPoint-festareilla Helsingissä ja ravintolatestailua SYÖ-viikoilla. Aiemmilla visiiteillä on tullut testailtua Korttelissa dumplingeja ja tapaksia, olisiko vuoro etsiä nepalilaista tai pihviä jostain päin kaupunkia. Tämä on tällaista monikulttuurista kotimaan matkailua. Periaatteessa voidaan melkein laskea uudenvuodenlupauksen kotikaupungin seikkailuksi (ainakin joskus tulevaisuudessa), sillä ollaanhan edelleen kasvukolmion piirissä. Tai sitten tämän voi lukea vaihtoehtoiseksi faktaksi.

Kulttuureista puheen ollen, pohdin tänään hetken, miten hauskaa tulee olemaan, jos muutaman vuoden kuluttua voimme kutsua pikku talouttamme perheeksi. Versot eivät ole ihan lähivuosien juttu, mutta jos joskus nelikymppisenä ovat, niin minusta tulee olemaan mitä mielenkiintoisinta tutustuttaa jälkikasvu sukujensa historiaan. Siinä on iltasatua kerrakseen sille mukulalle (koska oletan, että niitä olisi yksi kappale). On vähän Aasiaa ja itänaapuria, karjalaisuutta, suomenruotsalaisuutta… Olisinko ikinä kuvitellut, että perhe-elämä olisi näin mielikuvitusta kutkuttavaa? En, koska olen pelännyt, että perhe-elämä tarkoittaisi jonkin laatikon sisälle jähmettymistä. Tässä suhteessa se ei sitä tarkoittaisi, edes lisääntymistilanteessa. Saisin uurastaa lapseni kulttuurillisen tiedostavuuden ja monipuolisen ajattelun eteen.

Olemme kuitenkin niitä pariskuntia, jotka haluavat ennen mahdollista lastenhankintaa tehdä elämässä muutakin. Niitä, jotka pelkäävät, miten kersat vaikuttaisivat koko kuvioon, ja jotka ottavat rauhallisesti toiseen tutustumisen ja toisen seurasta nauttimisen. Ehkä sitten, kun emme enää neuvottele keskenämme asioista Hapsiais-hahmojen avustuksella, olemme kypsiä vanhemmiksi.