Kaiken alku
Eli tosissaan tälläinen 24-vuotias nainen kirjoittelee täällä puolen. Olen toivoton romantikko ja hetken aikaa ollut tässä sinkkuna, pitkän suhteen jälkeen. Ja nyt sitten päätin laittaa uutta matoa koukkuun ja etsimään sitä Oikeaa. Siihen liittyen kirjoittelenkin, sen Oikean metsästyksestä.
Pitkän suhteen jälkeen oli yksi herra jota tapailin suht pitkään, mutta totesimme molemmat, että parempi pysyä vain ystävinä. Tämän jälkeen olen käynyt kahdesti treffeillä erään toisen miehen. Mutta näistä kerron enemmän omissa postauksissaan.
Oon kahdelle deittisivustolle tehnyt profiilin ja puhelimesta löytyy tinderi, joten eiköhän niistä jotain löydy. Pakko myöntää, että jotenkin sitä kuitenkin haaveilee sellaisesta elokuvakohtaamista sen Oikean kanssa. Siis sellainen katseet kohtaa ensimmäistä kertaa ja sitä vaan tietää, että ton ihmisen kanssa mä haluan viettää loppuelämäni. Ja jotenkin tollainen nettideittailu ei sovi mun haaveisiin, mutta kokeillaan.
Ensimmäinen postaus saa jäädä nyt lyhyeksi, koska olen huono kirjoittamaan sitä ensimmäistä.