LadyE:n vinkit viinimatkailuun

image.jpg

Kokosin tähän muutaman meidän hyväksi havaitseman vinkin viinimatkailua ajatellen. Melkein mihin tahansa matkustammekin niin tarkistamme alueen viinivierailupotentiaalin ja yritämme yhdistää sen matkaan mukaan. Viinien maistelun lisäksi viinitiloilla vieraillessa pääsee usein tutustumaan paikallisten tapoihin ja juttelemaan heidän kanssaan, näin saa usein yllättävän paljon sellaista tietoa alueesta, mitä ei ole oppaisiin painettu.

  1. Viinitilamatkaa suunnitellessa paras olisi ensin päättää ajankohta ja kohde niin ettei siihen satu juuri jotain pyhäpäiviä (tänä keväänä huomasimme että pääsiäinen ei todellakaan ole paras ajankohta viinimatkailuun Italiassa).
  2. Alue kannattaa myös valita aluksi omien mieltymyksien mukaan (kannattaa mennä sinne mistä tykkää ja mistä tietää jo jotain), tämä helpottaa viineihin tutustumista.
  3. Alueeseen kannattaa tutustua etukäteen lukemalla viinikirjoista, netistä ja blogeista alueesta ja alueen tuottajista.
  4. Kannattaa valita ne tuottajat, joiden luona haluaa vierailla. Kannattaa huomioida, että aina jollekin ei juuri valitsemasi ajankohta sovi, joten suosittelen muutaman varalle valitsemista. Myös kielikysymys kannattaa ottaa huomioon paikkoja valittaessa, olemme pärjänneet yllättävän hyvin englannilla monessa paikassa, mutta ei pidä olettaa että kaikki puhuvat sitä sujuvasti.
  5. Ota sopivasti etukäteen yhteyttä, mieluiten muutamaa viikkoa aikaisemmin ja sovi vierailu, näin käyntiänne osataan odottaa ja monesti siihen panostetaankin etukäteen.
  6. Tutustu tilaan hieman etukäteen niin saat helposti keskustelun aihetta.
  7. Jätä hyvä kuva suomalaista viinituristeista, älä turhaan juo kaikkea mitä sinulle kaadetaan ja sylje tarvittaessa, viinin maistelut & vierailut eivät pitäisi olla humaltumista varten.

Näiden vinkkien avulla suuntasimme myös kesällä Provenceen tutustumaan alueen viineihin ja kulttuuriin. Seuraavaa kohdekin jo häämöttää kiikarissa, huhtikuussa kun suuntaamme oikein perhematkalle Toscanaan.

Yllä oleva kuva on yhdestä ikimuistoisimmasta viinitilavierailuista, toissa vuoden Italian matkalta Aosta Valleystä. Intohimoinen viinin tuottaja tutustutti meidät kellareihinsa ja tuotoksiinsa. Kertoi samalla vierailleensa joskus Suomessa Finlandia hiihdoissa, ja maistelun jälkeen halusi viedä meidät vielä kylän ainooaan kahvilaan maistamaan paikallista Genepie-snapsia, kun olimme oikein Suomesta asti saapuneet hänen vieraakseen. Koskaan ei siis tiedä mitä vierailun aikana voi tapahtua.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *