Otin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja varasin paikan Manipuran Aktiivinen synnytys -kurssilta. Ensin meinasi itku päästä, kun kurssi olikin ehtinyt täyttyä. Eilen ennen nukkumaan menoa huomasinkin, että joku oli perunut osallistumisensa ja pääsemme kurssille! Herätin miehen ja hihkuin sille, että päästään kurssille 🙂

Eihän sitä siedä pääseekö niitä juttuja hyödyntämään, mutta mielestäni parempi olla valmistautuminen. Vaikka moneen juttuun saatan mennä valmistautumatta, synnytys ei ole yksi niistä. Ainoa asia joka synnytyksessä tällä hetkellä ahdistaa on se, että joku olisi vain käskemässä mitä tehdä. Mulle se ei vain ajatuksen tasolla sovi. Kirjoitin synnytystoivelistaankin, että missään nimessä on haluaisi olla puolimakaavassa asennossa ponnistaessa, mutta joo, jos se on se asento, joka tuntuu parhaalta monen tunnin jälkeen niin why not! Kunhan siihen ei laiteta ”äkkiseltään” ja käsketä vaan alkaa ponnistamaan.

Mutta toinen homma on se, että aloin käymään äitiysjoogassa Shantissa. Ensin vähän jännitti. Ajattelin että kierin sielä ryhävalaana ja mikään ei onnistu. No kyllähän ne asennot onnistui ihan hyvin vaikka edellisestä jooga kerrasta on kuusi vuotta ja päälle kymmenen kiloa. Tunnista jäi tosi hyvä fiilis ja hommasin  kymmenen kerran kortin. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä seuraavan kerran.