Aktiivisuuspäissään
Olen viimeisen puolen vuoden aikana onnistunut keräämään kiitettävän määrän elopainoa. Juu olen kyllä syönyt liikaa, mutta musta tuntuu, että hormonaalisen ehkäisyn pois jättämisellä on myös jotain tekemistä asian kanssa. Todennäköisesti en tule raskaaksi ennen kuin saan elopainoa alas 10-15kg. Otin eilen itseäni niskasta kiinni ja kävin ostamassa aktiivisuusrannekkeen. Ongelma ei ole tällä hetkellä niinkään urhailun kanssa, vaan ruokailun. Aloinkin kirjaamaan kaiiki ruuat myös ylös.
Työni on fyysisesti suht kuormittavaa. Askeleita on kertynyt tähän mennessä tänään 19278. Loppuillan aionkin makoilla sohvalla. Kalorinkulutuksesta ei paljoa ota selkoa, sillä se näyttää nyt jo yli 4000 kcal. Ehkä mulla on joku asetus väärin.
Törmäsin netissä Julia ovulaatiotestiin ja tilasinkin sen kotiin. Kuukautisten pitäisi alkaa viikonlopun aikan, jolloin ajattelin aloittaa testin käytön.