Painon lasku on loppunut, mutta se ei ole onneksi lähtenyt nousuunkaan. Koitan parhaani mukaan kävellä joka paikkaan ja onneksi toinen työni on fyysisesti raskasta. Toki viikon aikana paino sahaa kilon verran välillä ylös, mutta tippuu sitten taas alas. Sen verran neuroottinen olen punnituksen kanssa, etten ennen neuvolaakaan voinut juoda mitään, että luku on vertailukelpoinen. 

Olen onnistunut vähentämään myös pahimman riippuvuuteni juomista. Ennen light kolaa saattoi mennä 4,5 L joka päivä, nyt sitä menee noin 0,75 L. Välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän. Tarkoitus olisi päästä siitä tavasta eroon. Tällä viikolla en aio ostaa sitä enää töissä, jolloin kulutus tippuu taas jonkin verran.

Muuten olen ollut aika tyytyväinen syömisiini. Karkkia ei tee enää mieli, eikä oikein muitakaan herkkuja.

Raskausoireita ei enää juurikaan ole. Jotain hassua vihlontaa on tuntunut, mutta en tiedä voisiko se olla liitoskipua? Se tuntui enemmänkin jossain emättimen oikealla puolella, ei siis sielä itsessään vaan jossain alhaalla ja sivussa. Välillä tulee hetkiä, kun mietin, että onko mennyt kesken, kun oireita ei ole. Sitten totean taas mielessäni, että sillehän en mitään voi. Np-ultra on tasan kahden viikon päästä.

Käyn myös lukemassa netissä aika paljon juttuja (JUURI NIINKUIN EI SAISI TEHDÄ), mutta en osaa jotenkin pelätä kohtukuolemaa tai kätkytkuolemaa. Minulla oli kerran kätilö asiakkaana (toisessa työpaikassani), joka kertoi olleensa mukana jossain vauva tutkimuksessa. Yksi vauva sattui kuolemaan kesken tutkimusten (oli piuhoissa kiinni, niin että aivo- ja sydänkäyrät näkyivät) ja se oli kuin olisi piuha vedetty irti, eikä vauvaa saatu elvytettyä. Joten olen vähän ajatellut että siinä on taas yksi asia joka on pois mun käsistä.

Osa kavereista pitää mua vähän kylmänä ihmisenä, kun puhutaan näistä asioista ja kaihistelee mun kantoja, mutta näistä lisää myöhemmin 🙂