Rakenneultra ja jännitysnäytelmä
24.10 minulla oli kauan odotettu rakenneultra naiatenklinikalla. Menin sinne yksin, koska miehellä olikin kuvauskeikka töissä heti aamulla. Jännitin ultraa jonkin verran vaikka en sitä kellekkään myöntänyt. Onneksi tunsin vauvan liikkeitä (tai siis sikiö, mutta nykyisin masuasukki on mulle jo vauva), niin oletettavaa oli, ettei se ehdi kupsahtaa tunti ennen ultraa.
Mukavan oloinen täti aloitti ultrauksen ja selitti oikein selvästi kokoajan mitä puuhasi. Sukupuolikin selvisi melko nopeasti ja meille olisi tulossa poika. Sukupuoli uutinen ei tuntunut oikein miltään. Olin aluksi aatellut, että olisin kauhean pettynyt, mutta en onneksi ollut. Muutaman kyyneleen vieräytin siinä kohtaa liikutuksesta. Mutta asiaan. Tovin ultrauksen jälkeen aivoista löytyi pleksus kystat. Paikalle pyydettiin toista kätilöä, sillä eka kätilö sai toisesta aivokammiosta liian suurta mittaa. Sama homma tokan kätilön kohdalla. Paikalle kutsuttiin erikoislääkäri polin puolelta, joka mittaili myös ja laittoi lähetteen polille uuteen ultraan. Sikiön asento oli vähän huono ja näin itsekkin kuvasta, että näkyvyys oli aika sumeaa. Henkilökunta taisi olla enemmän huolissaan kuin minä. Kiittelin vaan ja uusi aika oli torstaille.
Torstaina lähdin aamusta miehen kanssa äitipolille uuteen ultraan. Olin edellisenä iltana tuntenut, kuinka vauva kääntyi, joten ultraus onnistui tällä kertaa. Toinen kystista oli ihan ylärajoilla. Joo ei siinä mitään, olin ehtinyt lukea asiasta jonkin verran ennen ultraa, joten en nähnyt syytä huolestua. Lääkäri ultrasi myös kaiken muun ja ylläribonarina löytyikin laajentunut munuaisallas. Tässä vaiheessa allekirjoittaneen hermot alkoi vähän pettää. Lääkärin ja kätilöopiskelioiden kuiskutuksesta tiesin, että kaikki ei ole hyvin ja lopulta kuulin lääkärikielen seassa sanan ”softmarker”. Voi vittu! Itku alkoi tulla ja oikein kunnolla. Lääkäri alkoi selittämään minulle selkokielellä löydöksistä ja mitä ne merkkaisivat. Kätiopiskelija ojenteli mulle papereita, kun itkin naama vääntyneenä hyperventiloiden. Saatiin uusi aika tämän viikon maanantaille sikiölääketieteenkeskukseen (vai mikä se nyt oli). Lääkäri kehoitti myös valmiiksi miettimään haluaisimmeko ottaa lapsivesinäytettä. Torstai menikin sitten kotona itkiessä puoli yhdestätoista viiteen illalla, jollonka sain itkun vihdoin loppumaan. Tai ehkä keho ei pystynyt tuottamaan enempää kyyneleitä.
Viikonlopun googlettelin ja vaihdoin aina tunnin välein mielipidettä punktiosta.
Maanantaina menimme naistenklinikan kuudenteen kerrokseen odottamaan vuoroamme tutkimuksiin pääsyä. Aulassa oli monta paria odottamassa vuoroaan. Siinä odotellessa mietin miten heidän vauvoille mahtaa käydä. Me jouduimme odottamaan vuoroamme pitkään, sillä meitä ennen ollut pari, joutui keskustelemaan eri vaihtoehdoista ja tekemään vaikeita päätöksiä.
Tutkimushuoneessa oli vastassa mieslääkäri. Asetuin makuulle tutkimuspöydälle ja ultraus aloitettiin. En saanut aina ihan selvää mitä mies puhui, sillä hän puhui murtaen suomea, mutta se oli ehkä kivempikin niin. Sydäntä syynättiin ja pitkään. Se tuntui ikuisuudelta. Mietin jo mielessäni, että miksi edes tultiin näihin tutkimuksiin, kun tulee niin paha mieli. Kyyneleet alkoi taas valiumaan poskia pitkin, kun ajattelin, että kohta sieltä löytyy taas jotain uutta.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Eka sydän todettiin hyväksi, sitten katottiin kystat ja ne oli ok. Lääkäri sanoi, että tulevaisuudessa ne eivät enää ole softmarkereita. Sitten katottiin munuaiset ja nekin oli ok! Ja edellisessä ultrassa näin itsekkin sen suurentuneen munuaisaltaan ja nyt ei maalikkosilmälle näkynyt mitään. Taisi lohduttava kätilöopiskelija olla oikkeassa, kun sanoi, että välillä noiden nestetäytteisten asioiden mitat voivat muuttua todellakin nopeasti. Lopuksi lääkäri totesi, ettei suosittele lapsivesitutkimusta. Oltaisi saatu se, jos olisi haluttu, mutta ei todellakaan haluttu!
Vaavi oli kooltaan viikon isompi tai oikeestaan 8pv. Laskettua aikaa ei kuulemma enää muuteta (tästä haluan kyllä jutella vielä neuvolassa, mutta lasketusta ajasta myöhemmin lisää) ja painoarvio oli huimat 550g vikassa ultrassa.
Oma paino on tällä hetkellä 91, joten vielä ollaan alkuraskaudesta 1,5kg miinuksella. Lääkäri kehoitti käymään sokerirasituksessa.
Rv 22 tai 23