Rv 15+1

Eilen vietin synttäreitäni. Ei ne kyllä tässä kohtaa tunnu missään. Illalla kävin miehen kanssa syömässä ja sen jälkeen käytiin lastenvaateostoksilla yhdessä. Oli ihana käydä hypistelemässä vaatteita ja nähdä kuinka mieskin oli innoissaan. Ostettiin neljä bodya ja yhdet housut. Yksi body erityisesti jakoi mielipiteitämme. Miehen mielestä se oli järkky, mun mielestä makee 😀

1473920433197-1210436227.jpg

Joku muukin oli kai pitänyt bodya järkkynä, sillä se oli puoleen hintaan ja maksoi vain 5€.

Tänään kävin tokassa neuvolassa. Olin ihan pihalla sen pissatestin kanssa, sillä neuvolatäti oli unohtanut infota siitä. Onneksi luin testistä muualta ja lähdin heti neuvolaan saavuttuani vessaa ja löysinkin sen helposti. Onneksi vessasta tuli juuri toinen nainen ja kyselin häneltä sitten neuvoja ja sain testin tehtyä. Kyllä yksin kertaisella asialla saa itsensä tuntemaan välillä tosi tyhmäksi.

Tänään minulla oli nuorempi tuuraaja vastassa, mutta hän oli myös tosi mukava. Sydänäänet löytyi samantien ja olivat 150 luokkaa. Vauvveli veteli taas jotain sambaa kohdussa, se kuulosti hauskalta sydänääniä kuunnellessa.

Paino ei ole edelleenkään noussut ja hyvä niin. Verenpaineet olivat taas matalat (91/61), mutta niinhän ne on aina. Sokerirasituksen tulokset olivat 0h 5.2, 1h 6,7 ja 2h 6.1, joten niissäkään ei ollut vikaa.

Seuraavaksi taitaakin olla rakenneultra, sitten melkeen heti perään neuvolalääkäri ja 3.11 kolmas neuvola.

Nyt pitää alkaa leipomaan kakkuja lauantaita varten 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *