Rv 28+3

Oho kuukausi on vierähtänyt nopeasti. Olo on mitä mainioin ja vaivojakin on äärimmäisen vähän. Eilen oli oikein raskauden täyteinen päivä. Aamulla menin taas sokerirasitukseen. Litku tuntui tällä kertaa ällömmältä, johtui varmaan siitä, että tiesin mitä tulossa on. Tunnit kuluivat tällä kertaa nopeammin. Väsymys vaivasi, mutta ekan tunnin kohdalla tullut palohälytys herätti kummasti. Hälytys osottautui vääräksi, joten ei tarvinnut ulos kuitenkaan lähteä. Tokan tunnin loppupuolella silmät pyöri päässä miten sattui, kun väsytti niin paljon. Oli oikeasti ihan tuuria, että sain pidettyä itseni hereillä. Kotiin päästyäni nukuin kolmeen otteeseen, joten päivä meni aika sekaisin.

Vähän ennen kolmea lähdin kävelemään neuvolaan. Pissatestit oli ok ja verenpainekkin hyvä, vaikkakin alhainen. Paino on tällä hetkellä 91,6kg, eli lähtöpainosta ollaan -0,8kg ja alkuraskauden alimmasta lukemasta ollaan tultu ylös 3,6kg. Neuvolatäti jopa vähän oli sitä mieltä, että painon pitäisi nousta ainakin sen mitä vauva kasvaa. Ja alussa kyllä puhuttiin, että ei haittaa vaikkei nousis ollenkaan.

Syön tällä hetkellä yleensä aamiaisen, lounaan, ehkä välipalan, päivällisen ja lopuksi vielä 1-2 pikkupalasta. Hiilarit on jääneet nykyisin aika vähälle. Toki niitä tulee lämpimän ruuan yhteydessä, mutta esim leipää on syö paljoakaan. Pari kertaa viikossa maks. Välipalat kotona ja töissä ovat nykyisin hedelmiä ja/tai rahkaa. Herkkuja kyllä syön silloin tällöin jos tekee mieli. Mutta hitto oikeesti, jos en olisi syönyt herkkuja ollenkaan, niin paino ei olis kyllä noussut yhtään. Tänään ostin 100g karkkipussin, josta söin puolet ja loput heitin pois.

Mutta takasin asiaan. Sain tietää sokerirasituksen tulokset jo neuvolassa ja kaikki oli hyvin. Tulokset oli alkaisemmat, kuin ekalla kerralla jopa 🙂 sf mitta oli 26cm, 5cm kasvu edellisestä kerrasta. Ei ihme, että välillä kylkiluissa on painetta.

Maha ei ole varsinaisesti kasvanut neljään viikkoon, sillä ympärysmitat on iltasin ihan samat. Eli oisko läskiäkin voinut sulaa tässä samalla? 

Töissä painan menemään melko samaan tahtiin ku ennen. Nostelen edelleen 20kg laatikoita. Välillä tosin joutuu vähän himmaamaan. Pari kertaa viikossa koitan käydä myös reippaalla kävelylenkillä ja liitoskivut on melkeen kokonaan kadonneet. Tai ainoa mihin koskaan on sattunut on olleet kohdun kannakkeet.

Olen ommellut paljon myös vauva juttuja 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *