Risottoa paahdetulla paprikalla

Viikonloput ovat siitä kivoja, että silloin on aikaa kokkailla vähän ajankin kanssa. Tai kai joskus arkenakin olisi, mutta ei vaan jaksa. Tässä taannoin päädyimme testaamaan Vege! -kirjan risottorepertuaarista jotakin sellaista risottoa, jota ei ole tullut aiemmin maistettua. Päädyimme risottoon kera paahdetun paprikan. 

IMG_9836.jpg

Tarvitset:

  • Risottoriisiä, neljä kourallista
  • Oliiviöljyä (tai voita)
  • Yhden hienonnetun sipulin
  • 1-1,5 litraa kasvislientä
  • 2-3 paahdettua paprikaa silputtuna
  • Pari desiä raastettua parmesaania (kokeile myös vegaanista!)
  • Puolikkaan sitruunan mehu (tai kokonaisen)
  • Suolaa ja pippuria

Risotoista sen verran olen oppinut, että esivalmistelut kannattaa tehdä huolella. Pilko, paahda, mittaa ja niin edelleen ennen itse aktia. Paprikan paahtaminen onnistuu 20 minuutissa puolikkaina uunissa, noin 250 asteessa. Ovat valmiita, kun ottavat kunnolla väriä pintaan. Peitä vielä kelmun alle astiaan hetkeksi, jotta saat kuoren hetken päästä helpommin irti.

IMG_9838.jpg

Kuullota sipulit ja riisi öljyssä. Heitä joukkoon sitruunamehu (hapoksi käy myös esim. valkoviini). Kaada päälle kuumaa kasvislientä kauhallinen kerrallaan, hämmennä välissä aina niin kauan, että neste imeytyy riisiin. Maltti on valttia!

Kun riisi on lähes kypsää, mutta tuntuu vielä hieman hampaissa (reilua litraa kasvislientä ja/tai 15 minuuttia myöhemmin), lisää joukkoon hienonnetut paprikat ja parmesaanit. Mausta. Anna hautua hetken kannen alla. 

IMG_9844.jpg

IMG_9851.jpg

– Salla

Kokatessa nautiskeltiin viinin lisäksi Gaselleja.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *