Odottelen esikoistani, ja raskauteni on nyt ohittanut puolivälin. Tällä hetkellä mennään viikolla 23. Elämä on jo nyt mullistunut monella tavalla, mutta koen silti eläväni todella outoa välivaihtetta. Entistä elämää ei enää ole, mutta se uusikaan ei ole vielä varsinaisesti alkanut. Jo tähän raskauden puolikkaaseen on mahtunut niin paljon voimakkaita tunteita ihan laidasta laitaan, että hieman hirvittää, millaisia tunteita se vauva sitten tuleekaan herättämään.

Pääsääntöisesti raskauteni on mennyt hyvin. Alkuraskaudesta olin aivan loputtoman väsynyt, mutta kun ne maagiset kaksitoista viikkoa tulivat täyteen, kaikki väsymys ja iltapahoinvointi hävisivät samantien. Pahinta alussa oli se tolkuton jännittäminen. Jokainen hyvin mennyt päivä tuntui voitolta ja viikot matelivat. Nyt aika tuntuu menevän paljon nopeammin, enkä enää ole niin järkyttävän huolissani jokaisesta pikkujutusta.

Rv12.

Minulla todettiin jo alkuraskaudessa anemia. Hemoglobiinini veteli melko matalalla tasolla. Raudanpuutteesta ei kuitenkaan omalla kohdallani ole kyse, joten rautalääkitystä en ole joutunut aloittamaan. Tällä hetkellä en tunne matalasta hempparista huolimatta oloani mitenkään erityisen väsyneeksi tai hengästyneeksi, ja lääkäreiden mukaan vauva ja kroppani ovat vallitsevaan tilaan oikein tyytyväisiä.

Molemmissa raskauteen kuuluvissa ultrissa on kaikki ollut oikein hyvin, ja pari viikkoa sitten saimme myös tietää saavamme perheeseemme pienen tytön <3 Olen tuntenut vauvan liikkeitä noin viikoilta 17-18. Parhaita tunteita ikinä! Siellä se pieni myllää. Mieskin on muutaman kerran tuntenut paukutusta mahan lävitse, mikä on ollut aivan ihanaa. Alkaa vähitellen konkretisoitumaan, mitä tässä onkaan menty tekemään.

Maha alkoi myös joulun tietämillä pömpöttää (eikä pelkästään jouluruokien vaikutuksesta), ja siitä se viikko viikolta on puskenut enemmän ja enemmän esiin. Toisina päivinä en kiinnitä siihen juurikaan huomiota, toisina tunnen itseni pienen planeetan kokoiseksi. Tiedän kyllä, ettei tämä pikku kumpu ole vielä yhtään mitään 😀

Miehessäni tuleva isyys on laukaissut myös pesänrakennusvietin. Joka toinen päivä kaksioomme ollaan rakentamassa ylimääräistä huonetta ja joka toinen ollaan muuttamassa isompaan asuntoon. Auton vaihtoa suunnitellaan, itkuhälyttimiä vertaillaan ja lattiatasossa olevia teknisiä värkkejä suojellaan. Myönnetään, että ehkä muutaman kerran mennyt tuohon vouhotukseen hermot, mutta pääsääntöisestihän se on vain äärimmäisen hellyttävää. Muutenkin täytyy antaa miehelleni täysin puhtaat paperit siitä, miten hän on raskauteen ja tulevaan isyyteen suhtautunut. En voisi parempaa ja rakastavampaa tukea toivoa. Näille perustuksille tuntuu turvalliselta rakentaa.

Ruokavalioon ja liikuntaan raskaus on tuonut tietysti myös muutoksia. Ne ansaitsevat kuitenkin ihan omat postauksensa, joten pysykää kuulolla.

Päivä kerrallaanhan tässä on hyvä yrittää ottaa, vaikka fiilis ajoittain onkin tulejotulejotulejo!

-Hanne-