Ensitunnelmia Veronasta
Istun asuntomme parvekkeella edessäni kahvikuppi, puoliksi syöty suklaacroissant ja tietokone. On aikainen aamu (klo 7.17) ja katselen kuinka alapuolellani olevalle pienelle aukiolle pystytetään pikkuhiljaa toria. Heti aukion vieressä on toinen Veronan keskustaan johtavista pääkaduista ja katu on jo nyt täynnä liikennettä.
Pidän näistä hetkistä aamulla. Kun voin vain katsella paikallista elämää ja nauttia vielä viileästä ulkoilmasta (viileä=26 astetta). Ympäristö ei ole seesteinen tai rauhallinen johtuen tuosta autotiestä ja alati kuuluvasta moottoreiden pauhusta ja autojen tööttäilystä (ja välillä kuuluvasta kiivaasta italienkielisestä puheesta), mutta tunnen itseni rauhalliseksi, samalla tavoin kuin nauttisin aamiaista veden äärellä tai keskellä metsää.
Taisin rakastua Veronaan vähän jo ensisilmäyksellä. Se johtui ihan pikkujutuista: siitä, että tulopäivänämme paikallisjunassa ihmiset katsoivat koiraamme hymyillen ja eräs mies rapsutteli sitä lähes koko viiden minuutin mittaisen junamatkan. Siitä, että astuessamme juna-asemalta ulos kuulin heinäsirkkojen sirityksen kovempana kuin koskaan ja näin, että täällähän onkin nurmikkoa ja puita, toisin kuin olin pelännyt. Siitä, että etsiessämme asuntoamme, näimme ensimmäistä kertaa upean ja valtavan kokoisen muurin joka kiertää koko Veronan historiallisen keskustan ja joka on paikoitellen lähes 1800 vuotta vanha.
Nyt kun olemme olleet täällä muutaman päivän, pidän paikasta koko ajan vain enemmän ja enemmän. Verona on sekoitus uutta ja vanhaa ja jopa 2000 vuotta vanhojen rakennelmien näkeminen täyttää minut kunnioituksella ja ihmetyksellä. Rakastan läheisen kirkon kelloja, jotka soivat vain muutaman kerran päivässä ja sävelmä kuulostaa aivan Harry Potterin tunnarilta. Rakastan ihmisiä, jotka ohikulkiessaan tervehtivät, vaikka meistä varmasti selkeästi huomaa, että olemme turisteja (mm. punaisten kasvojen ja koko kehoa peittävän hikikerroksen vuoksi). Rakastan gelatoa, joka maistuu aivan yhtä hyvälle kuin silloin muutama vuosi sitten Venetsiassa ja pieniä vihannes- ja hedelmäkauppoja, joita näyttäisi olevan kadun varrella aina sadan metrin välein. Ja rakastan näitä hetkiä aamulla, kun voin seurata kaupungin heräämistä ja vain nauttia olostani.
Tiedän, että katselen tätä paikkaa vielä vaaleanpunaisten lasien läpi ja jos rupeaisin miettimään, keksisin varmasti kasapäin huonojakin puolia. Mutta en halua ajatella niitä. En nyt, kun kaikki tuntuu niin täydelliseltä. Saamme viettää täällä kokonaisen kuukauden ja uskon, että tästä kuukaudesta tulee mahtava.
———
Tiesithän muuten, että meidän reissua voi seurata nykyään myös Instagramissa? Kannattaa seurata, sillä siellä julkaistaan myös kuvia, joita täällä blogin puolella ei näy. Löydyn nimellä notinkansas.blog ja linkki on myös jatkossa aina tuossa postauksen alaosassa.
Voit seurata minua täällä: