Olen aina tykännyt olla luonnossa. Se, ettei kuule mitään muuta kuin luonnon ääniä tuntuu mahtavalta. Kaikki elämässä olevat pienet ja suuret huolenaiheet unohtuvat, kun jää ihastelemaan puunrunkoa pitkin kiipeävää oravaa tai kaukana metsässä vilahtelevaa rusakkoa. Sitä elää ja on läsnä vain tässä hetkessä.

Voitte siis varmaan kuvitella, kuinka hyvältä tuntuu olla luonnossa kaupungissa vietetyn kuukauden jälkeen. En varmaan ikinä kyllästy näihin maisemiin! Kuinka voisinkaan, kun löydämme joka päivä uusia polkuja tutkittavaksi ja rinteitä kiivettäväksi. Olemme aivan Pohjois-Italissa, parinkymmenen kilometrin päässä Sveitsin rajalta. Meitä ympäröivät vuoret. Olemme viettäneet täällä reilut pari viikkoa, enkä osaa edes arvioida, paljonko olemme tänä aikana kävelleet. Kilometreissä ei varmaan edes kovin paljon (varsinkaan verrattuna kaupunkilomaan), mutta kerroksissa sitäkin enemmän. 

Tiedättehän sen voittajafiiliksen, joka tulee kun saa jonkin vaikean tehtävän loppuun? Oli se sitten treenin aikana, opiskellessa, töissä tai ihan missä tahansa. Noiden rinteiden ylös kiipeämisessä sitä tunnetta tulee jatkuvasti. Kuinka rankkaa alle 1000 metriä korkealle kukkulalle kiipeäminen voi olla? Aika helvetin rankkaa. 

Monet reitit vaikuttavat aluksi ihan helppokulkuisilta. Sitten ne pikkuhiljaa, kuin varkain, muuttuvat vaikeammaksi. Hieman jyrkemmäksi ja hieman kapeammaksi. Jossakin vaiheessa sitä huomaa olevansa hiestä märkä ja huohottavansa äänekkäästi. Sydän hakkaa kuin pahimman treenin aikana. Ajattelee takaisin päin kääntymistä, mutta jatkaa sitkeästi matkaa. Koska takaisin ei käännytä kun tänne asti tultu. Pikkukivet irtoilevat kenkien alla ja välillä on tarrattava puunrungosta kiinni pysyäkseen pystyssä. Taaksepäin katsoessa näkee jyrkän pudotuksen ja tajuaa kuinka rankka reitti tämä oikeasti onkaan. 

Se tunne, kun pääsee vihdoin ylös. Aivan ylös asti, niin korkealle, että ainoa suunta on alaspäin. Se on mahtavaa.

Ja kaiken sen kiipeämisen arvoista.

Voit seurata minua täällä:

Bloglovin      Blogit.fi      Instagram