Perillä Münchenissa

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_a88.jpg

Pääsimme turvallisesti perille Müncheniin, mutta huhhuh, olipa taas reissu! Kyllä se on vaan rankkaa tuo matkustaminen varsinkin huonosti nukutun yön jälkeen ja helvetinmoisen tavaramäärän kanssa (unohtamattakaan sitä kissaa ja koiraa!). Matkustimme siis Amsterdamista Müncheniin junalla ja matka kesti noin 9 tuntia.

Hannoverin juna-asemalla harkitsin hetken vakavasti matkalaukkuni hylkäämistä, koska meillä oli vain muutama minuutti aikaa vaihtaa junaa ja minulla oli ”hieman” vaikeuksia kulkea portaissa toisessa kädessä olevan noin 500 kiloa painavan matkalaukun ja toisessa kädessä riuhtovan koiran kanssa.

Olosuhteet huomioon ottaen matka sujui kuitenkin todella hyvin enkä voisi taaskaan olla ylpeämpi noista meidän eläimistä. Varjo maukui vain alussa vähän aikaa ja Mauno nukkui suurimman osan matkasta, vaikka Amsterdam-Hannover välillä se halusi välttämättä nukkua keskellä junan käytävää ja jouduimme vähän väliä siirtämään sitä pois ihmisten tieltä. 

Hannover-München välillä meillä kävi tuuri, sillä olimme tietämättämme varanneet liput kuuden henkilön hyttiin, joka oli vielä quiet zonella, joten molemmat herrat veteli sikeitä melkein koko loppumatkan.

DSC_0005.jpg

Oli kuitenkin ihana päästä perille Müncheniin.

Olimme varanneet hotellihuoneen ihan aseman vieressä olevasta Deutscher Kaiser hotellista ja hotellissa meitä odotti sinne tilaamamme kissanhiekka-astia ja kissanhiekka. Molemmat eläimet kotiutuivat hotellihuoneeseen hyvin ja illlalla vain levähdimme, eli käytimme Manun lenkillä, haimme ruokaa ja katselimme loppuillan Netflixiä.

Alla olevassa kuvassa on näkymät hotellihuoneemme ikkunasta.

DSC_0026.jpg

Tänään jatkamme turisteilua täällä ja huomenna matka jatkuu jälleen junalla kohti Veronaa, jospa se olisi sitten viimeinen junamatka eläimien kanssa vähään aikaan 😀

 

Voit seurata minua täällä:

Bloglovin       Blogit.fi

Kulttuuri Matkat

Heippa Hollanti, olit ihana!

Kolme kuukautta on nyt Hollannissa kulunut ja kun tämä julkaistaan, olemme junassa matkalla kohti Münchenia ja sieltä jatkamme matkaamme muutaman päivän kuluttua kohti Italiaa. 

Kokosin tähän postaukseen lempiasiani tältä kolmelta kuukaudelta.

Kuva ensimmäiseltä viikonlopulta. En voinut uskoa, että olimme oikeasti täällä ja hymyilin lähes taukoamatta, koska olin vain niin onnellinen.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_366.jpg

 

Ensimmäinen bongaamamme citypuisto Haagissa. Silloin en vielä tiennyt, että koko Hollanti on täynnä upeita citypuistoja.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_42d.jpg

 

Täydellinen päivä Amsterdamse Bossissa, joka on ehdottomasti lempipaikkojani koko Hollannissa. Huomaattehan muuten tuon järkyttävän rusketusrajan joka mulla oli kädessä (joka on nyt onneksi jo hälvennyt).

Bos.jpg

 

Kissat, joita näkyy aina kun käy pihalla. Tästä ei tarvinne sanoa enempää, kattokaa nyt kuinka suloinen tuokin on <3

DSC_0061.jpg

 

Ja linnut meidän lähikanaalissa. Jotka osaa kylläkin välillä olla aika v-mäisiä, esimerkiksi tänä aamuna jäi Manun kakka keräämättä, koska joutsen yritti kirjaimellisesti hyökätä meidän kimppuun.

DSC_0018.jpg

 

Päivä Rotterdamissa. Kaupunki joka on ihan erilainen kuin mikään muu paikka Hollannissa. Tuona päivänä jalkoihini sattui kävelystä niin paljon, että oli pakko ostaa uudet kengät.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_792.jpg

 

Ja päivä Belgian puolella Antwerpenissä. Antwerpen on helposti kaunein kaupunki, jossa olen koskaan käynyt.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_a1d.jpg

 

Meidän lähiranta. Jossa vietin kokonaisia päiviä lukien kirjaa ja herkutellen tuoreilla mansikoilla ja hedelmäsalaatilla.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_39d.jpg

 

Haarlem. Kaupunki, jossa olen viettänyt lukemattomia päiviä, ihastellut vihreitä kujia ja vain nauttinut kaupungin tunnelmasta. Tämä on ehdottomasti lempikaupunkini.

Haarlem.jpg

 

Amsterdamin kanaalit. Joiden varrella voisi istuskella tuntikausia vain katselemassa ihmisiä.

DSC_0022.jpg

 

Ja tietenkin nämä pikkukaupungit. Jotka mielestäni kuvaavat parhaiten sitä oikeaa hollantilaista elämää.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_a48.jpg

 

Heippa Hollanti, olit ihana <3

Voit seurata minua täällä:

Bloglovin       Blogit.fi

Kulttuuri Matkat