Pitäisikö minun nyt olla aikuinen?
Täytin tänään 30 vuotta.
Toivottavasti kukaan ei nyt oleta minun olevan aikuinen, pukeutuvan aikuismaisesti, haluavan lapsia tai osallistuvan älykkääseen keskusteluun milloin mistäkin aiheesta.
Aion jatkossakin pukeutua pääsääntöisesti tennareihin ja farkkuihin (ja värikkäisiin kuviosukkiin), katsoa aamupiirretyt aina kun mahdollista, olla tekemättä niitä lapsia ja keskustella suurimman osan ajasta todella epä-älykkäästi huudellen mielipiteitä, jotka eivät perustu millään tavalla faktoihin.
Aion edelleen viikonloppuisin syödä aamupalaksi kokonaisen keksipaketin (tai kolme pullaa), enkä aio vältellä vedet silmissä nauramista tai auringonsäteitä kasvoillani ehkäistäkseni ryppyjen muodostumista.
Vielä noin vuosi sitten kärsin pahemmanlaatuisesta kolmenkympin kriisistä. Kerroin tuntemuksistani jo täällä, mutta ehkä kiteytettynä minusta tuntui, etten ollut oikeasti elänyt ollenkaan. Elämä oli vain mennyt eteenpäin ja minä siinä mukana, mutta kokemuksia ei ollut kertynyt juuri ollenkaan ja arki tuntui ahdistavalta.
Kaikki ahdistavuus kuitenkin katosi sillä sekunnilla, kun päätimme, että myymme asuntomme ja muutamme joksikin aikaa ulkomaille. Nyt tunnen itseni vapaaksi, kuin minulla olisi mahdollisuus tehdä ihan mitä tahansa.
Olisi mukavaa, jos tällä vuosikymmenellä löytäisin itselleni sen unelma-ammatin. Tiedättehän sellaisen, joka ei edes tunnu työltä, koska se on vaan niin mukavaa. Esimerkiksi kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä sellaiselta. Tai kuntoilu. Tai koodaaminen. Tai eläimien kanssa oleskelu.
Lisäksi toivon tälle vuosikymmenelle paljon erilaisia kokemuksia, iloa ja surua, terveyttä, rakkautta ja jännitystä. Ja paljon yllätyksiä.
Sain siskoltani muuten maailman parhaimman syntymäpäivälahjan, piirustuksen yhdestä elämäni onnellisimmista hetkistä.
Niin, kaippa tuo supersankareista tykkääminenkin on aika lapsellista, mutta en kyllä aio luopua siitäkään.
Voit seurata minua täällä: