Saako hyvästä työstä tai työpaikasta valittaa?
Kuten monet lukijat jo tietävätkin, olen nyt puoli vuotta lomalla. Palkattomalla sellaisella, omasta vapaasta tahdostani. Rahat elämiseen sain asuntomme myymisellä ja tämän loman käytän matkusteluun ja voisi kai sanoa kokemuksien hankkimiseen.
Täällä reissussa olen pohtinut useampaan kertaan elämääni ennen tätä irtiottoa ja toiveitani elämälle tämän puolen vuoden jälkeen. Nythän noita asioita on aikaa pohtia, arki kun tahtoi aiemmin mennä töistä palautumiseen ja siihen arjen pyörittämiseen aina seuraavaa lomaa odotellessa.
Onko elämä pelkkää työntekoa?
Heti muutaman viikon lomailun jälkeen tajuntaani jymähti, että en ole ollut näin pitkällä lomalla sitten peruskoulun alkamisen. Siis 23 vuoteen.
Järkyttävää.
Ja vielä järkyttävämpää on se, että sama tilanne on monilla ihmisillä. Sellaisilla, jotka ovat opiskelleet ilman sen kummempia taukoja ja työllistyneet heti (tai lähes heti) opiskelujen jälkeen. Sellaisilla, joilla ei ole lapsia, eikä näin ollen 105 päivän mittaista äitiyslomaa katkaisemassa työ- tai opiskeluputkea puhumattakaan mahdollisesta vanhempainvapaasta ja hoitovapaasta.
Itse en aio hankkia lapsia.
Jos en olisi tehnyt tätä päätöstä elellä ns. säästöilläni, mahdollisuus puolen vuoden lomailuun vuorotteluvapaan merkeissä olisi siinä vaiheessa kun työuraa on takana 20 vuotta. 20 VUOTTA! Aivan mielettömän pitkä aika. Se tuntuu ihan hullulta. Että suurin osa ihmisen elämästä kuluu töissä. Ja vielä hullumpaa on se, että useat meistä ovat työssä, jossa eivät viihdy.
Työn vastapainona pitäisi olla laadukasta vapaa-aikaa. Minulla se tarkoittaa urheilua, koiran kanssa lenkkeilyä, lukemista ja koodaamista. Elokuvien ja sarjojen katselua poikaystävän kainalossa ja toisinaan ystävien tapaamista.
Laadukasta vapaa-aikaani verotti se, että työasiat olivat paljon mielessäni myös kotona. Saatoin yhtäkkiä muistaa pikkujutun joka jäi tekemättä ja joka vaivasi minua koko illan (ellen laittanut siitä itselleni sähköpostia). Liian usein olin niin väsynyt töiden jälkeen, että jaksoin hädin tuskin käyttää koiran lenkillä ja makasin loppuillan sohvalla. Näin unta työasioista ja kuukauden mittaisella lomalla ensimmäinen viikko kului töistä palautumiseen ja loman viimeinen viikko siihen tuskailuun, että kohta pitäisi mennä töihin.
Ja tiedän, että en ole ainoa, jonka vapaa-aika sujuu näin.
Saako hyvästä työstä tai työpaikasta valittaa?
Hyvästä työstä tai työpaikasta valittaminen on tabu. Saa valittaa vain, jos töissä esiintyy jotain todella karua, kuten selkeää työpaikkakiusaamista. Muussa tapauksessa pitää olla onnellinen, että on töitä. Koska onhan Suomessa paljon työttömiä, joilla olisi halukkuutta työllistyä ja pätkätyöläisiä, jotka ottaisivat ilomielin vastaan toistaiseksi voimassa olevan työsopparin. Heille yhdellä v-mäisellä pomolla ei olisi mitään merkitystä.
Ainakaan aluksi.
Mutta viihtyisikö kukaan kymmentä tai kahtakymmentä vuotta työssä, jossa ei ole onnellinen? Työssä, jonka jälkeen on niin poikki, että pystyy käytännössä vain makaamaan sohvalla, tai työssä, jossa stressaa niin paljon, että käyttää vapaa-ajallakin aikaa työasioiden miettimiseen? Tai edes työssä, joka ei nyt vaan ollutkaan se oma juttu. Ehkä ala on oikea ja itse työtehtävät mukavia, mutta työpaikan ilmapiiri on huono? Tai toisinpäin, työpaikassa ei ole mitään vikaa ja työilmapiiri on paras mahdollinen, mutta huomaat kesken kaiken, että eipä tämä ollutkaan se minun alani.
Täydellistä työtä tai työpaikkaa ei ole olemassakaan ja aina tulee hetkiä, kun työ ei tunnu mielekkäältä.
Kun minulta kysytään, mitä tekisin työkseni, jos saisin tehdä ihan mitä tahansa, se olisi löytökoirien pelastaminen. Pelastaisin koiria huonoista oloista, hoitaisin ne kuntoon ja etsisin niille uuden, rakastavan kodin. Jätän onnellisesti ajattelematta niitä hetkiä, kun koiraa ei voisikaan pelastaa tai niitä, että koira pelastettaisiin, mutta se ei soveltuisikaan uudelleensijoitukseen.
Miltä mahtaa tuntua opettajasta, jolla on palo opettaa ja ohjata nuoria löytämään oma kutsumuksensa, mutta joka nyt kuuntelee haistatteluja nuorilta, jotka tuntuvat tietävän kaiken paremmin?
Miltä tuntuu taksikuskista, joka rakastaa ajamista ja ihmisten kanssa keskustelua, mutta joka siivoaa lauantai-illan ensimmäisiä oksennuksia pois takapenkiltä tietäen, että ne eivät ole viimeiset?
On ihan ok tuntea välillä väsymystä ja turhautumista. On ihan ok, jos välillä suututtaa ja suorastaan vituttaa ja toivoo, että kunpa tänään ei tarvitsisi mennä töihin. Ja on ihan ok tuntea loman jälkeen ahdistusta töihin paluusta. Mutta jos suurimman osan ajasta väsyttää, suututtaa ja vituttaa ja toivoo aina loman jälkeen, sunnuntaisin ja jokaisena aamuna, että eipä tarvitsisi mennä, on aika miettiä mistä se johtuu.
Ihmisen pitäisi tavoitella onnellista elämää, unelma-ammattiaan ja parasta mahdollista työpaikkaa.
Varsinkin säännöllisestä työstä lähteminen on vaikeaa. Mitä jos ei saakkaan uutta työpaikkaa? Mitä jos saa työpaikan, mutta ei selviydykkään uusista työtehtävistä? Tai mitä jos se uusi työpaikka on huonompi kuin vanha? Tai mitä jos lähtee opiskelemaan uutta unelma-ammattiaan ja tajuaa kesken opiskelun, että ala ei vastaa odotuksia lainkaan?
Työ vie niin ison osan elämästä, että ihmisen pitäisi tehdä työkseen sellaista asiaa, josta nauttii niin paljon, että se ei edes tunnu työltä. Tai ainakin pyrkiä siihen.
Erehdyksiä sattuu ja virheitä tehdään, mutta jos nykyisessä työssä on paha olla, eikö pitäisi tehdä edes jotain muuttaakseen tilannetta? Ottaa asiat puheeksi työpaikalla. Katsella niitä muita työpaikkoja. Laittaa hakemus menemään.
Uskaltaa kokeilla.
Vaikkei olisikaan varma.
Voit seurata minua täällä: