Back to school
Jälkikasvullamme on ollut tänä vuonna historiallisen pitkä kesäloma. Suomen kouluissa kevätlukukausi päättyy aikaisemmin kuin monissa muissa maissa, kun taas vastaavasti näissä jälkimmäisissä palataan kouluun Suomea myöhemmin. Kun junnuikäiset maasta-ja maahanmuuttajat osuvat tähän taitteeseen, on heillä ollut kyllä eräänlainen ”Ikuinen vappu” kolmen kuukauden lomalaitumiensa kanssa. Koripallo ja futis ovat olleet keskeisessä roolissa, niin kuin myös pyöräily, uinti, aamuiset Fortnite-pelit, vesimeloni, melko leppoisat tutustumisreissut uuteen kotikaupunkiin, puistot, SPF50 aurinkorasva, hamahelmet, kahviloiden mega-cookiet, varvastossut, shortsit sekä skandinaavisten karkkien taivas Ikean kassojen jälkeen. Ensi viikolla on kuitenkin aika päivittää arjen rutiinit, kun syyslukukausi starttaa myös täällä Kaliforniassa.
Selväähän se on, että nyt jännittää. Lapsia varmaan toki myös, mutta äiti-ihmisenä varmaan enemmän kuin koskaan. Olenko nyt muistanut kaiken ja ottanut tarpeeksi selvää asioista? Suomalaisen kouluruokailun helppouteen tuudittautuneena, on esim. ollut haastavaa tehdä yhtäkkiä päätös, lähtevätkö lapsemme kouluun itse pakatun ”lunchboxin” kanssa, vai tilataanko heillekin ”hot lunch”, jonka saa ostaa ennakkoon verkkokaupasta. Omat lounaat tuntuvat olevan suosittuja ainakin valtaisasta lounaslaatikko-valikoimasta ja mainoksista päätellen, mutta mitä jos tässä koulussa kaikki muut koulukaverit syövät tilattuja lounaita? Aika näyttää, mistä tulee arkea ja tapa meidän perheessä, mutta nyt mennään vielä vahvalla mutulla. Aion pakata omat lounasboxit mukaan (ihan silläkin, että pystyy vaikuttamaan niiden terveellisyyteen), mutta jos lapset alkavat kovasti kuolata kavereiden tilaamia valmislounaita niin kokeillaan toki niitäkin.
Mietityttää tietysti myös, kuinka he pärjäävät luokassa, vielä ymmärrettävästi vaillinaisella englanninkielen taidolla. Koko kesähän tässä on reenailtu sanoja ja lauseita, mutta silti tekisi mieli antaa mukaan kaksikieliset apukortit tärkeimmistä, esim. ”Saanko mennä vessaan?”, ”Mitä tuli läksyksi?”, ”Anteeksi, en ymmärtänyt tuota” ja tärkeimpänä ”Meidän äiti pyysi kysymään, saako se tulla tänne luokkaan mukaan tai ainakin olla jatkuvassa videoyhteyden päässä?” Vakavasti puhuen, uskon ja toivon kyllä, että saisin olla ainakin jollain tapaa alussa läsnä ja jeesata poikia uuden kouluarjen haltuunotossa. Tätä pohjustaen ilmoittauduin tietysti vapaaehtoiseksi ”luokkavanhemmaksi”, kun apulaisia kyseltiin. Mutta ennemmin tai myöhemmin tulee oikea irti päästämisen hetki ja on vain nojattava siihen, että kyllä ne siellä pärjäävät (ja odotella itse koulupäivän loppua pureskellen kynnet nysiksi.)
Yhtäkkiä tuli mieleen se aika, kun vei lapsensa ekaa kertaa tarhaan. Luotti ja tiesi, että kaikki menee hyvin, mutta silti vilkuili töissä herkeämättä kännykkää, jos siellä olisikin muka jokin hätänä. Vaikka lapsilla on nyt paljon enemmän ikää ja ymmärrystä, on ensimmäisellä päikkypäivällä ja ensipuraisulla ulkomaalaiseen kouluun jotain rinnastettavaa. Kummissakin lapsi irrotetaan aiemmasta tutusta ympäristöstä ja ympärillä on ihmisiä, joiden kaikkia sanoja ei ymmärrä. Se on varmaa, että uusi alku ja ympäristö tulee varmasti viemään paukkuja – eli uuteen luokkaan integrointi varmasti vielä monta kuukautta koko perheen projekti.
Koulun kanssa meillä kävi tosiaan mahtava säkä, enkä voisi olla tulevasta ympäristöstä enemmän innoissani. Vanhemmat kehuvat kilpaa netissä ko. koulun lämmintä ilmapiiriä ja kuinka ”opettajat kannustavat hyviin kaveritaitoihin, keskinäiseen arvostukseen ja tuntuvat todella välittävän oppilaistaan.” I like that! Toivottavasti mekin saamme tehdä tällaisia huomioita koulusta. Akateemiset taidot ovat tärkeitä tulevaisuutta varten, mutta n. 15 vuotta työelämää on opettanut, ettei kenenkään kyvykkyydestä ole hyötyä, jos tekijät eivät osaa tulla toimeen keskenään TAI jos esimerkiksi esimiehen ja muun tiimin välillä on kunnioituksen puutetta. Lapsiemme tuleva koulu hyödyntää kuulemma myös mindfulnessiä, mistä olen enemmän kuin utelias kuulemaan lisää. Ehdottomasti positiivinen merkki.
Mutta nyt saavat tulevat koululaiset lomailla hyvillä mielin vielä pari päivää. Tämän jälkeen on aika oppia niiiin paljon lisää uudesta opiskelukulttuurista, erilaisista luokkaretkistä, tavoista tutkia, kokonaisesta uudesta kieliympäristöstä ja ennen kaikkea heistä itsestään. Toivottavasti jätkät miettivät jonain tulevaisuuden päivänä näitä vuosia täällä lämmöllä.
Ensi kertaan!
– E