”Hello from the inside..”

Otsikkoon liittyen, jos joku ei ole vielä nähnyt Chris Mannin koronaversiota Adelen Hello-biisistä, niin käy kurkkaamassa. Tähän oli helppo samaistua, kiitos Ellu-siskolle vinkistä! 🙂

Terveiset sateisesta Kaliforniasta!

Ei uskoisi, että jos helmikuussa tarkeni  viikkokaupalla shortseissa, voisi huhtikuun alku olla näin viileä ja sateinen. Eipä taida tuo luontoäiti kalentereista ja todennäköisyyksistä juuri piitata. Onneksi loppuviikosta saadaan mahdollisesti taas lämpöä takaisin.

Täällä Shelter in place- määräys tuntuu jo yllättävän normaalilta. Enää ei jaksa ihmetellä, että ”ai sinnekään ei enää pääse”, kun lähes kaikki on kauppoja, take out-ravintoloita ja apteekkeja lukuunottamatta kiinni. Tavallinen arki, kun kaikki olivat matkalla joko töihin tai kouluun (ja minä kuskina) tuntuu nyt neljättä viikkoa eristäytyessä kaukaiselta.

Usa:n tilanne on näemmä päivittäin pääuutisissa ympäri maailmaa. Suosituimmat turistikohteet Itä-ja Länsirannikolla ovat tuntuneet ottaneen pahiten osumaa, kun maan keskiosissa rajoitukset saattavat olla osavaltiosta riippuen paljon kevyempiä. Paikallisia uutisia tulee itse katsottua totta puhuen melko vähän. Esimerkiksi isot uutiskanavat Fox ja CNN ovat niin vahvasti poliittisesti puolueellisia, että on joskus helpompi etsiä tietoa siitä mitä täällä tapahtuu jonkun maan ulkopuolisen yhtiön välittämänä.

Samalla kun on kuullut muutaman tutun yrittäjän huolta pärjäämisestä ja tulevaisuuden epävarmuudesta, näkee Linkedinissä vähän väliä surullisia postauksia ihmisten irtisanomisista. Yhdysvalloissa sosiaaliturva on tunnetusti lähes olematon ja monet jäävätkin työttömyyden osuessa kohdilleen aivan tyhjän päälle. Kylmää sydäntä nähdä esimerkiksi Facebook-kirpparilla postauksia, jossa joku myy epätoivoissaan irtaimistoaan jääkaappimagneetteja ja sohvatyynyjä myöden, että saisi pari dollaria kasaan.

Koulun rehtori lähettää tsemppiviestejä oppilaille ja vanhemmille ja toivoo samalla yhteisöltä osallistumista hyväntekeväisyys-keräyksiin, jolla kerätään ruokarahaa pulassa oleviin lapsiperheisiin. Toivotaan sormet kyynärpäitä myöden, että mahdollisimman moni yritys pysyy toimintakykyisenä kriisin yli, niin ovet voidaan jälleen avata työntekijöille ja asiakkaille sitten kun pahin on ohi. Meillä koko perheen viisumit ovat Mikon työpaikan hankkimia joten myös siitä riippuvaisia. Tällä hetkellä töitä onneksi on, mutta katsotaan tietysti tilannetta aina kunkin hetken mukaan.

Muuten olemme jatkaneet eristyksissä eloa samaan tapaan kuin muutkin. Päiväni Murmelina-leffa ilmestyi nyt osuvaan aikaan Netflixiin. Normi eristyspäivä tuntuu noudattavan jo tuttu kaavaa.

On aamun Paavo Pesusieni-piirretyt, sitten jokin liikunnallinen aamunavaus, lukemista, matikkaa, luokkakokouksia Zoomissa, joskus ilman ääntä tai kuvaa tekniikan pettäessä, lounasta (pastaa ehkäpä joka toisella ruualla), perheen aikuiset vuorotellen keittämässä lisää (liikaa) kahvia, kotona töitä tekevä perheenisä, joka vaihtaa officeaan sen mukaan missä netti parhaiten toimii, äiti joka ramppaa kahden koululaisen työpöydän väliä ja joutuu joskus hieman hikoilemaan matikantehtävien tulkinnan kanssa ja joskus perustelemaan nuoremmalle, miksi ne lukkarin tylsiltäkin tuntuvat jutut nyt pitää vaan tehdä, ihan niin kuin ne pitäisi tehdä koulussakin, iltapäivän riemunkiljahdukset kun koulupäivä on ohi ja lapset saavat yläkaappiin jemmatut kännyt ja kaukkarit taas käyttön, ulkoilua eri kokoonpanoilla, ruokaa, iltapesut, Simpson-maratooneja, iltariehat (nyt kotikoulun aikaan jostain syystä potenssiin 10) ja päivän päätteeksi kaksi vanhempaa sohvalla miettimässä mitä tänään katsottaisiin ja tuumaamassa miten ihmeessä gallonittain ostettu maito on taas lopussa, vaikka juuri käytiin hamstraamassa seitsemän kassia ruokaa.

On ollut mielenkiintoista seurata lapsien digiloikkaa, kun vaikkapa kuulee esitelmän lukua tietokoneen kameralle, josta ne sitten ladataan virtuaaliluokkaan. Eräänä päivänä esikoisen tehtävänä oli soittaa isovanhemmille, selvittää jokin laulu heidän lapsuudestaan ja kertoa se sitten muullekin luokalle. Näin joukko kalifornialaisia lapsia sai ensikosketuksen Suvivirteen, kun eräs oppilas tulkitsi sen kameralle ensin suomeksi ja sitten englanniksi (äiti auttoi vähän, pieni taitelijanvapaus käännökseen hyväksyttäköön ja vältetään laajempaa levikkiä).

Tässä tulee toisteltua itseään, mutta olen ollut valtavan otettu opettajien itsensä likoon laittamisesta, kuinka nopeasti he saivat etäopetuksen käyntiin ja kuinka hyvin tuntuvat sekavuudesta huolimatta olevan tietoisia lasten koulutöiden etenemisestä, jaksavat kysellä unohtuneen homman perään, laittaa vielä iltayhdeltätoista (!) viestiä tarkennusta seuraavan päivän ohjelmaan –  ja ennen kaikkea jaksavat olla ystävällisiä ja tavoitettavissa.

”The teachers are now building a ship while they´re sailing on it..”, oli hyvin muotoiltu kuvaus koulun rehtorilta. En osaa yhtään arvioida miten itse selviytyisin tuollaisessa tilanteessa, mutta olen varma, että nyt juuri alkanut kevätloma on erityisesti koulun aikuisille nyt paikallaan.

Huhtikuun spring break tuntui alkuun vähän hassulta suomalaisen korvaan, kun juuri äsken helmikuussa vietettiin talvilomaa. Mutta kyseessä on täällä hyvin vakinaistunut vapaaviikko. Koulu toi mukavasti ohjelmaa lasten päiviin, joten nyt saa käyttää vähän luovuutta, että päivissä on muutakin ohjelmaa kuin Netflix ja chillailu. Kun kavereiden luo ei pääse ja rakkaat harrastuksetkin ovat tauolla, on varmaan monissa muissakin perheissä huomattu, että lapset kaipaavat puuhakaveria.

Sisaruksesta on onneksi iloa pitkälle, mutta alkaahan se varmaan kärsivällisempääkin kaveria ärsyttää, kun Minecraft päättyy siihen, että veli alkaa heitellä ohjaimia pitkin seiniä tai jalkapallotötsiä ympäri pihamaata hävitessään. Eli me vanhemmat tunnumme kelpaavan nyt erityisen hyvin mukaan touhuihin.

Yksi parhaista äititaipaleen oivalluksista itselle on ollut, että lasten kanssa on suosiolla fiksuinta puuhata jotain sellaista mistä itsekin tykkää, niin ei mene hampaat irvessä suorittamiseksi. Itse olen esim. laiska lähtemään mukaan askarteluihin, enkä ole sisäistänyt PS-pelien sielunelämää, mutta piirrän mielelläni poikien kanssa tai sitten voidaan leipoa, käydä pyöräilemässä tai pelata futista. Tästä viimeisimmästä täytyy mainita epäreiluus, jossa kärkkärillä tehtyjä maaleja ei aina hyväksytä ja arvatkaa osaako tällainen lajia opetteleva kohta 38-vee juuri muuta.

Kun luonnonpuistot suljettiin, ehdimme jo pelästyä, että siinä se viimeinenkin mielenvirkistys eli ulkoilu nyt meni. Onneksi saimme tarkennusta ja saamme edelleenkin lenkkeillä, kunhan väki pitäytyy lähimaastossa, eli menee vain sinne mihin pääsee kotiovelta pyörällä tai jalkaisin. Hyvä muistisääntö on kuulemma, että jos tarvitaan autoa, niin on lähtenyt liian kauas kotoa.

Jossain uutisnostoissa olen nähnyt kuvia armeijan kalustosta pääteillä, mutta täällä on valvonta ollut rauhallisempaa. Toki poliisi valvoo tilannetta jonkin verran ja esimerkiksi jollekin itsepäiselle surffarille lyötiin käteen 1000 dollarin sakkolappu, kun ei malttanut pysyä pois rannalta. Ymmärrettävästi rannat ja puistot vetäisivätkin ensimmäisenä eniten porukkaa, jos liikkuminen olisi nyt vapaata.

Koska ulkoilu oman kulkemisen mukaan on sallittua, olemme nyt lenkkeilleet urakalla. Eilen oli allekirjoittaneen vuoro viettää ”omaa päivää” (kerron kohta lisää) ja päätin lähteä katsomaan kuinka pitkälle lähipolkuja pitkin pääsisi, jos lähden kohti naapurivuorta Tamalpaisia. Tästä tulikin melkein kolmen tunnin reissu, eikä vuorenhuippukaan olisi ollut enää niin kaukana! (ok ehkä n. pari tuntia olisi ollut jäljellä siitä missä tein uparit) Rakas keltainen Fjällräven ei kuitenkaan pitänyt sisällään muuta kuin yhden pienen pullon vettä, banaanin ja pari inkiväärikarkkia, joten olisin joutunut tilaamaan joltain metsänvartijalta kyydin kotiin noin heppoisilla evästyksillä. Ensi kerralla sitten parempi muonavarustus mukaan.Ja rinteiltä laskeutumisen aikana ilmenneestä reisien tärinästä päätellen vähän reeniäkin vielä tarvitaan.

Niin että mikä on äidin oma päivä tällaisissa poikkeusoloissa? Olemme Mikon kanssa nyt parina viikonloppuna jakaneet kummallekin vanhemmalle joko lauantain tai sunnuntain, jolloin vuorotellen saa ottaa vähän rennommin. Käytännössä tarkoittaa sitä, että ollaan tietysti yhdessä porukalla niin kuin normaalistikin, mutta se jolla on ”vapaapäivä” saa nukkua aamulla pitkään, nauttia valmiista aamupalasta, mennä päikyille jos haluaa, käydä lenkillä tms. silloin kun itselle sopii ja toinen vanhempi hoitaa ruuat, ohjelman keksimisen lapsille, iltatouhut jne, eli ts. on ”päivystävä vanhempi”. Koronatilanne asettaa paljon rajoituksia tekemiseen & liikkumiseen, joten esimerkiksi eilen oli ihana nauttia edes vapaudesta suunnitella oma päivänsä, valmiista ruuista, joita ei tarvinnut jäädä edes raivaamaan ja sai vain ilmoittaa milloin lähtee itsekseen käymään pitkällä lenkillä tai haluaa rauhassa lukea kirjaa. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, jos muissa lapsiperheissä joku kaipaa omaa aikaa!

Koronaeristäytymisen ajantappovinkkejä tulee nyt varmasti joka tuutista kyllästymiseen asti, mutta jaanpa itsekin linkin mielenkiintoiseen 36 kohdan kyselyyn, joka on hauska tehdä kumppanin tai vaikkapa videopuhelussa kaverin kanssa. Kysymykset alkavat kevyinä, mutta etenevät syvällisempiin ja uskallan väittää, että pitkäänkin yhdessä olleet saavat tietää toisesta jotain uutta. Näin kävi itsellekin, kun haastoin Mikon mukaan, vaikka yhdessä ollaan oltu jo kohta pari vuosikymmentä. Käykää kokeilemassa itse täältä. 

Loppuun vielä pieni myth busters-tyyppinen tutkimus pääsiäisteemalla.

Muistan kuulleeni ennen Jenkkeihin muuttoa, että Kinder-munat olisivat Usa:ssa lailla kiellettyjä, jotteivat lapset tukehtuisi munien sisälle piilotettuihin yllätyksiin. Juttu tuntui urbaanilegendalta ja ilahduinkin kun löysimme kaupasta lapsukaisille tuttuja valko-oransseja palleroita, ”no saahan täältä niitä, tietysti!”

Kotona sitten selvisi, että paikallisissa kaupoissa ei ihan oikeasti myydä Kinder Surprise suklaamunia, vaan Kinder muovikuoria, joiden sisältä löytyy kaksi tarkkaan sinetöityä puolikasta, joista toisen puolikkaan alta löytyy lelu ja toisen alta annos suklaatahnaa. Mössö tuo kyllä etäisesti mieleen Kinder Bueno-patukan, mutta ei tuttua Kinder suklaamunaa. Eli nice try!

Amerikkalainen kuluttajasuojamies (CPSC) sekä Ruoka-ja lääkeviranomainen (FDA) määrittelee, että ”any food with a non-nutritive object embedded is strictly illegal” – eli missään kuluttajille myytävässä elintarvikkeessa ei saa olla piilotettuna mitään, mitä ei voi syödä. Ok, näin aseteltuna toki ihan järkevä linjaus, mutta voi toki tuntua meistä suomalaisista oudolta että Kinderit koetaan näin uhkaavaksi.

Ja mitä jos tuumaa, että no worries, Euroopastahan näitä saa ja päättää tuoda matkalaukussa muutaman perinteisen Kinder Surprisen mukanaan? Yllättävän moni tätä on kuulemma kokeillut, sillä tullissa takavarikoidaan kuulemma jopa n. 60 000 Kinder-munaa ”salakuljettajilta”, joille läimästään tästä kokeilusta vielä 2500 dollarin sakko päälle. Eli kannattaa suosiolla herkutella Euroopan puolella tai jos Amerikassa ollessa kova himo iskee, käydä Kanadassa tai Meksikossa, missä suklaaseen piilotetettuihin pääsiäisylläreihin suhtaudutaan vähän rennommin.

Mutta tässä kuulumisia ja blogihöpötyksiä tällä kertaa. Saa nähdä mikä tilanne on kun ensi kerralla tulee tehtyä päivitystä. Nyt on tapahtunut kuukauden sisällä niin paljon linjauksia, mitä ei olisi ikinä uskonut näkevänsä, ettei uskalla kovin pitkälle tehdä suuntaviivoja. Mutta otetaan päivä kerrallaan! Paljon terveisiä, valoa, voimia ja uskoa tulevaan kaikille eristyksissä tai epävarmuudessa eläville ja toivotaan ennen kaikkea, että kaikki pysyvät terveinä.

Eeva