Kiitospäivä ja kiitoksen aiheita

Syksyllä alkaneen, paikallisen holiday seasonin suurin kohokohta tuntui olevan Kiitospäivä. Lapset olivat viikon lomilla koulusta ja työssäkäyvilläkin vapaapäiviä oli kaksi, mikä on luksusta verrattuna esimerkiksi joulun yhteen ainoaan vapaapäivään (25.12).  ”Ehdottomasti tärkein juhlapäivä.”, ”Isompi juttu kuin joulu!”, sai kuulla useammankin paikallisen suusta. Monet tuntuvat pitävän Kiitospäivästä erityisesti siitä syystä, että juhlaan ei liity uskonnollisia kytköksiä – ja tietysti – koska silloin on lupa syödä, katsoa ruokaa sulatellessa amerikkalaista jalkapalloa ja kohta syödä taas lisää.

Lasten koulussa jo viimeinen viikko ennen Kiitospäivää tuntui olevan täynnä pientä ekstraa. Syksyn luokkaretket oli ajoitettu tälle viikolle, ja niin minäkin pääsin ekaluokkalaisten valvojana katsomaan hauskaa musikaalia ”Frog and Toud”. Esikoinen lähti oman luokkansa kanssa kansallispuistoon perehtymään kuinka alkuperäisasukkaiden tapoihin etsiä ravintoa luonnosta. Poikien kouluviikko päättyi ”Turkey trot”-kalkkunarallliin (hih) ja saivat läksyissään pohtia keistä kaikista ihmisistä elämässään ovat kiitollisia ja miksi. Ei huono kotitehtävä meille aikuisillekaan, omista kiitosaiheista lisää postauksen lopussa.

Amerikassa ollaan ja juhlapyhä lähestyy. Mitäs sitten tehdään..?

Täysin noviisina olin aika utelias pyhien käytäntöjen suhteen. Kiitospäivä on yksi niistä harvoista periamerikkalaisista perinteistä, joita ei huomioida Suomessa juuri mitenkään, joten en oikein tiennyt millä tavoilla olisi hyvä valmistautua päivään. Kotimaassa ajankohta on meillä tuiki tavallinen torstai, jonka ohimenoon saatetaan havahtua Black Friday-alennusmyyntien aikaan. Kuitenkin, kun nyt tässä maassa ollaan ja Kiitospäivän lomistakin nautiskellaan, ajattelimme että olisi mukava jotenkin osallistua paikallisiin perinteisiin. Oli kuitenkin vaikea nähdä itseäni keittiössä paistamassa tv:n kokoista kalkkunaa, varsinkin kun perheen aikuisten lihankäyttö on aika marginaalitasolla. Pari kalkkunapiparia saatiin sentään uunista ulos.

Onneksi saimme päivälliskutsun ihanilta naapureiltamme ja pääsimmekin valmiiseen pöytään, kokemaan autenttisen amerikkalaisen Kiitospäivän tunnelmaa. Vaikka oli tiedossa, että päivään ei kuulunut mitään kummempaa protokollaa, oli päivällisen rentous kuitenkin positiivinen yllätys. Olin jo etukäteen päättänyt pistää ruokarajoitteet tältä päivältä tauolle, sillä halusin uteliaisuuttani kokeilla kaikkea. Pelkästään kaikkea ”maistamalla” saikin jo nopeasti vatsan täyteen. Illan menyyseen kuului mm. savustettua kalkkunaa, sille mieletöntä kastiketta ja asiaankuuluvat karpalot, talvisalaattia, erilaisia kasvismuhennoksia ja isäntäpariskunnan pohjoisen Wine Countryn puolelta hakemia viinejä.

Olen itse hieman laiska kokki (mikä on ristiriitaista sille, kuinka paljon tykkään hyvästä ruuasta) – joten olen aina superkiitollinen jonkun muun ajatuksella valmiiksi laittamasta, hyvästä ateriasta. Hieman jännitti tosin, kuinka lapsemme suostuisivat maistelemaan uusia makuja, varsinkin kun en kehdannut ehdottaa juniorin lempimaustetta ketsuppia pöytään. Onneksi kalkkuna maistui kolleille hyvin ja jälkkärinä ollut pekaanipiirakka jäätelöllä kruunasi setin!

Kiitospäivässä kaiken keskiössä on tietysti kiitollisuus. Leffoista ja sarjoista on saanut nähdä, kuinka jokainen kertoo Kiitospäivän pöydän ääressä mistä on tällä hetkellä eniten kiitollinen. Illan emäntämme oli hankkinut tätä tarkoitusta varten lehtiön, joka oli täynnä pieniä kirjepohjia. Jokainen sai valita siitä mieleisensä, kirjoittaa kiitoksen jollekin itselleen tärkeälle henkilölle ja viedä illasta mukanaan. Hieno idea ja kokonaisuudessaan oikein miellyttävä ilta!

Thank you

Vietin kiitollisuusaiheen äärellä hetken, juhlapäivän vaihtuessa jo pikkuhiljaa Black Fridayn puolelle. Kiitollisuudenaiheita on siunaantunut paljon. Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti terveys, kyky kulkea omilla jaloilla, päättää omista asioistaan ja tärkeimpänä oma perhe. Pieni neljän hengen tiimimme on minulle kaikki kaikessa ja olen etuoikeutettu, että saan viettää elämääni kolmen hyväsydämisen, hauskan ja pohtivaisen ukkelin kanssa. Ytimeen kuuluu myös rakkaat nelijalkaisemme enkä malta odottaa, että olemme taas kaikki yhdessä.

Jos perheen käsitettä hieman laajentaa, on upeaa, että perheeseen saa laskea myös monta muuta. Minun ja Mikon molempien puolelta löytyy joukko sukulaisia ja ystäviä, joita on aina ilo nähdä, jotka haluavat meille vilpittömästi hyvää. Arvostan erityisesti sitä, että heista löytyy pojillemme kodin ulkopuolinen tukiverkko täynnä turvallisia aikuisia, jotka muokkaavat varmasti heidän käsitystään maailmasta hyvään suuntaan. Kiitos! You know who you are.

Jottei mene kuitenkaan liian hartaaksi, mietin mitkä pienet asiat tuovat iloa elämääni. Olen ehdottomasti kiitollinen myös näistä:

– Tulikuuma suihku. Elämäni ihana, jokapäiväinen spa-hetki

– Hyvät sarjat. Kenen elämää nämä eivät muka paranna? Juuri tällä hetkellä Netflixistä katselussa Crownin kolmoskausi ja Blacklist.

– Kahvi. Se miten tuoksuu, miten se ropisee keittimessä, miten se lämmittää sormia ja tekee hyvää. Voin vähentää, mutten näemmä koskaan lopettaa.

– Pimeät talviyöt. Ei tarvetta pimennysverhoille, peitto lämmittää ihanasti, tyyny täydellisen viileä ja ilma on raikasta, joiden ansiosta uni tulee n. 45 sekunnissa.

– Spotify. Mukana joka paikassa ja pelastaa päivän kun päivän. Jos minut näkee ruokakaupassa luurit korvilla, en yritä olla (ainakaan pelkästään) epäsosiaalinen vaan olen löytänyt hyvän raon nautiskella pari biisiä

– Antti Holman IG (tietysti myös Auta Antti & Radio Sodoma).

– Villasukat

– Pinterest ja sieltä löytyvä resepti-, meme-, tyyli-, mietelause-, joulu- ja huumorilaari. Tunnin selailun jälkeen scrollaus-peukalo on hapoilla ja aivoissa pieni pinterest-krapula. Tähän jos johonkin tarvitsisin jonkinlaisen screen time-rajoituksen, koska kohtuukäyttö ei meinaa luonnistua.

– Lenkkarit. Muistuttavat eteisessä olemassaolostaan ja maanittelevat liikkumaan. Sykkeen nostot toisen kanssa maailman menoa oikoen tai itsekseen tuumaillen tekevät aina hyvää. En muista ikinä mananneeni jälkikäteen, että ”hitto kun tuli äsken siellä lenkilläkin käytyä, voi kun olisi jäänyt vaan kotiin.”

– Läppäri ja sen tuoma järjestys elämään. Henkilökohtainen minikonttori kirjoittelulle, Excel-listauksille, vakavalle, mutta tarpeelliselle elämänhallinnalle, jota ei aia jaksa näprätä kännykällä (koulun asiat, verkkopankki, Omaposti, Vero.fi yms)

– Kampaajakäynnit. Ok, ei mikään päivittäinen luksus eikä edes kuukausittainen, mutta ehdottomasti suurta iloa tuova hetki, kun joku taikoo omasta karheasta, luonnonkiharasta ja itsepäisesti taipuvasta hiuslaadusta taas nätin ja kiiltävän. Jos käynnillä saa vielä kupin kuumaa, lukea rauhassa naistenlehtiä ja sen ihanan päähieronnan pesupaikalla, on valmis maailmanvalloitukseen.

– Vuodenajat. Vaihtelunhaluisena ihmisenä uusi sesonki tuntuu aina mukavalta. Talvi, ensimmäinen rapsakka kuura nurmikolla ja jäälle vastavedetty kiiltelevä hiihtolatu (ainakin Suomessa), kevät ja kostea metsä lumien sulettua, kesä ja torikahvit, veden liplatus soutuveneen alla ja auringosta lämmennyt laituri, tai syksy, jolloin tuntuu jotenkin luontevalta käydä paperilta tuoksuvissa kirjakaupoissa, juoda paljon kuumaa ja vetää pipo pitkästä aikaa päähän. Neljä vuodenaikaa on oikeastaan aikamoinen cocktail aisteille ja antaa samalla turvallisen tunteen jatkumosta. Ehdottomasti kiitollisuudenaihe!

Mutta eipä tällä kertaa enempää. Nyt ollaankin päästy jo joulukuun puolelle ja on aika nauttia ensimmäisen Amerikan puolivuotisen viimeisistä viikoista ennen lomia. Palataan taas! t. Eeva

ps. Alla vielä pari kuvaa reissultamme San Josen puolelle, elämämme ensimmäiseen NHL-matsiin!