Terveisiä täältä Kaliforniasta, jonka omakotitaloalueiden pihaneliöistä kisaavat paraikaa Halloween-örkit, kurpitsat ja marraskuun presidentinvaaleihin kantaa ottavat kyltit (täällä pääosin sinisissä sävyissä).

Nyt onkin taas vierähtänyt hetki viime bloggauskerrasta. Jotenkin odotti pitkään sellaista hetkeä, että arki taas normalisoituisi ja vasta sitten istahtaisi koneen äärelle, mutta vuonna 2020 onkin saanut huomata, että uusi normaali onkin sitä, että tilanteet ympärillä muuttuvat jatkuvasti.

Kaikkea pitää tietysti taivastella ja kerrata pitkän kaavan mukaan, joten jos joku yrittää lukusuoritusta loppuun asti, niin nyt kannattaa ottaa leppoisa asento.

”Smoke on the water,  a fire in the sky..”

Niin kuin Suomessakin taidettiin uutisoida, osavaltion maastopalokausi alkoikin kaikkien yllätykseksi jo elokuussa. Poikkeuksellisen ”hyvistä” palo-olosuhteista, (eli samanaikaisesti kuivaa, lämmintä, tuulista) varoittava Red Flag Warning on alueella niin tuttu, että tilanne ei juuri enää nouse puheenaiheeksi kassajonossa. Kaikkihan sen tietävät, että nyt ei ole oikea aika paistella eväsnakkeja avotulella, eikä talon ympärille kannata jättää kuivahtanutta heinikkoa palomateriaaliksi. Vaan..kun yhteen kuivaan ja kuumaan elokuun viikonloppuun yhdistää yli 20 000 maahan osunutta salamaniskua, eikä tippaakaan vettä, ei ennakkotoimista (saati siitä kuuluisasta haravoinnista) ole juuri apua.

Tästä seurauksena elokuun aikana Kaliforniassa nähtiin osavaltion kaikkien aikojen suurimmat maastopalot, vaikka varsinainen maastopalosesonki alkaa yleensä vasta näihin aikoihin. Tähän mennessä Kaliforniassa onkin tänä syksynä palanut jo yli neljä miljoonaa eekkeriä maastoa (yli 1,5 miljoonaa hehtaaria).

Meitä lähimmät liekit roihusivat n. tunnin ajomatkan päässä Point Reyesissä. Saamme olla kiitollisia siitä, että meidän asuinalueella evakuoinnille ei ollut tarvetta, vaan saimme nukkua yöt rauhassa ilman hälytyksiä. On ollut järkyttävää lukea uutisia perheistä, jotka joutuvat lähtemään pelkkä yöpaita päällä yön selkään, vain hetkeä ennen kuin oma rakas koti muistoineen on ilmiliekeissä.

Savuhaitat ovat sen sijaan koskeneet kollektiivisemmin koko länsirannikkoa, jossain kohtaa jopa Meksikosta Kanadaan ja kaikkia siinä välissä. Kotiin eristäytyminen on ollut korona-aikana tuttua ja saimme onneksi vuokraemännältä ilmanpuhdistimen lainaan, mutta kun AQI-arvot alkoivat loistaa violettina merkkinä erittäin epäterveellisestä ulkoilmasta, alkoi sisälläkin olla aika tukalaa. Sellainen huonon ilman aiheuttama väsymys on ihan omanlaistaan: rintakehää painaa, nielussa tuntuu olevan jatkuvasti pölyä joka ei irtoa köhimällä, mitään ei jaksa tehdä, ajatus ei kulje ja päässä alkaa huipata pienenkin ulkona piipahtamisen jälkeen.

Savukarttojen mukaan lähin kohtuullisen hyvä ilma oli naapuriosavaltiossa Nevadassa, jonka suuntaan lähdimme tekemään, tuhkan harmaannuttamalla Corollalla, seitsemän tunnin aika spontaania ajomatkaa. Ensimmäiset pari tuntia täytyi köröttää autossakin N95-maskit naamalla, mutta jossain kohtaa matka palkitsi ja sovellukset näyttivät, että nyt on turvallista hengitellä ulkonakin.

Täytyy myöntää, etten aiemmin tiennyt Nevadasta oikein mitään! Oli huikeaa ihastella maisemia, nauttia selkeästi Bay Areaa halvemmasta hintatasosta ja kuunnella paikallisten englannin erilaista nuottia. (Eivät olleet ehkä tottuneet suomenkieliseen väkeen yhdessäkin pikku dinerissa, jossa kaikki jähmettyivät, kun astuimme sisään ”saluunaan”. :D) Vaikka reissu tehtiin enemmänkin terveydellisistä syistä kuin päätöksestä tutustua sisämaan maisemiin, jäätiin ehdottomasti kokemusta rikkaammiksi.

Onneksi tuon viikonlopun jälkeen ilmanlaatu ei ole muuttunut kertaakaan yhtä huonoksi ja viime viikonloppuna saatiin jopa ripaus vettä! Joten uskaltaisiko sitä olla optimistinen syksyn suhteen, vaikka ”palosesonkia” kestääkin talven sadekauteen asti..Peukut pystyyn, että ainakin uusilta kuivilta ukonilmoilta vältyttäisiin!

Back to school

Toinen ajankohtainen asia on ollut lasten lähiopetukseen palaaminen! Tällä hetkellä tuntuu aika ristiriitaiselta lukea Euroopassa alkaneesta toisesta aalloista ja rajoitusten kiristämisestä, kun täällä ajankohtaista on paikkojen vähittäinen aukeaminen ja sääntöjen varovainen höllääminen.

Koko maan covid-lukuja katsoessa ei ole toki hurraamista täälläkään, mutta koti”läänissä” Marin Countyssä tilanne on helpottanut ja ollaan edetty tiukimpien rajoitusten Tier 1:ltä astetta parempaan Tier 2:selle, jolloin kouluilla on lupa aloittaa hybridiopetus. Hurraa! Seitsemän kuukauden tauon jälkeen tuli taas repuille käyttöä.

Lapsille olikin siinä sitten pohjustamista, että se koulu mistä he lähtivät maaliskuussa, ei ole lähellekään sama nyt lokakuussa. Koulun henkilökunta on tehnyt ainakin vanhemman näkökulmasta huikeaa työtä varotoimenpiteitä suunnitellessaan – vaikka lasten perspektiivistä voi tuntua, että kaikki hauska on nyt tauolla.

Lapsilla ei ole välitunteja (muuta kuin ohjattuja liikkumistaukoja tietyllä alueella), koulussa ei syödä välipaloja eikä lounasta, kavereiden kanssa ei pääse pelailemaan koulun pihalle, eikä halauksiin ja high five-läpyihin tottunut kansa tietenkään saa olla koulussakaan kuutta jalkaa lähempänä toisiaan.

Luokat jaettiin aamu- ja iltapäiväryhmiin, joissa on kerralla maksimissaan 12 oppilasta per opettaja -Koulussa ollaan kerrallaan vain kolme tuntia, (mm. jotta jaksavat olla koulussaoloajan syömättä) ja loppupäivä jatketaan etäopetuksena kotona. Kaikilla on omat kynät, kirjat ym. välineet, joihin vain niiden käyttäjä saa koskea, tunnit järjestetään pääosin ulkona (onneksi vielä on kesäiset kelit) ja kaikki koulun pinnat puhdistetaan ap-ja ip-ryhmien välissä. Tämän lisäksi varotoimenpiteenä vanhempien täytyy täyttää netissä omaa lastaan koskeva päivittäinen terveyskysely seinälle printatusta QR-koodista aukevan lomakkeen kautta, mitata lämpö aamuisin jne. ja jos tämä jää tekemättä, odottaa koululla opettaja mittarin kanssa. Ja tietysti maskit kaikilla, sisällä ja ulkona.

Näistä tarkoista ohjeista huolimatta (voin vaan kuvitella minkälaista näitä on ollut suunnitella & toteuttaa kun lukiessakin oli joskus hyperventilaatio lähellä), pojat ovat olleet silmin nähden tyytyväisiä kouluun paluusta. On ihan erilaista päästä näkemään kavereita (vaikkakin etäisyyden päästä ja maskit nassulla) ja opiskella, piirrellä ja kirjoittaa ulkona viltillä makoillen, kuin viettää koko koulupäivä sisällä Zoomin äärellä. Opettajilta on tullut myös viestiä, että he saavat kolmessa tunnin lähiopetuksessa valtavasti enemmän aikaan, kuin katsellessa parinkymmenen lapsen ”akvaariota”, jossa huomio menee mikkien avaamiseen ja sulkemiseen.

Eli hyvä tilanne tällä hetkellä. Täytyy rystyset valkoisina koputtaa puuta, että lähikoulu saisi jatkua ainakin hetken aikaa. Talvi häämöttää edessä täälläkin, jolloin väen hakeutuessa sisätiloihin on sitten se otollinen paikka uudelle aallolle.

”And it was all yellow..” (and by yellow I mean orange)

Jos kenenkään mielikuva lokakuusta viettää harmaan ja arkisen puolelle, niin kannattaa käydä Jenkeissä juuri tähän aikaan vuodesta.  Tuntuu, että koko maa dipataan viimeistään syyskuun lopussa mausteiseen pumpkin spice-latteen, jonka myötä KAIKKEA oluista siivousaineisiin saa oranssina ja/tai pumpkin-mausteilla tuunattuna.

Välihuomio: Itse ihmettelin alkuun, miten kurpitsaa muka käyttää raaka-aineena näin monipuolisesti, mutta juttuhan ei ole niinkään se pumpkin, kuin pumpkin pie spice, eli suomalaisille piparkakkumausteena tuttu kaneli-neilikka-inkivääri-muskotti seos. Mutta anyway, ei tunnu olevan elintarviketta, mistä sitä ei tällä hetkellä löytyisi. 😊

Mekin kävimme lokakuuhun kuuluvalla tavalla yhdellä monista kurpitsatiloista. Monet perheet kulkivat kurpitsapelloilla kottikärryjen kanssa mahdollisimman isoja palleroita etsien, mutta koska meillä oli nämä ostokset jo tehty muualla, keskityimme vaan nautiskelemaan oheistarjonnasta eli herkuista ja maaseudun tunnelmasta. (Itse voin lähteä ajelemaan aika pitkänkin matkan, jos perillä on luvassa hyvät kahvit ja elukoita rapsuteltavaksi).

Kanelintuoksuisen harvest-seasonin vastapainona toimii tietysti veret seisauttava Halloween. On hauska nähdä miten ympärivuoden hyvin trimmatut kukkapenkit muuttuvat zombien hautapaikoiksi ja kuinka huikeita koristeita yksityishenkilötkin ovat tilanneet hyvissä ajoin etupihoilleen.

Trick or treat tuntuu olevan valtavan tärkeä kaikenikäisille, mutta juuri nyt kukaan viranomainen ei tietenkään voi näyttää vihreää valoa sille, että sadat lapset kävisivät joka naapurin ovella ja vieläpä pistämässä kädet samaan karkkikippoon.

Niinpä nyt etenkin halloween-nostalgiaa kaipaavat aikuiset ovat alkaneet luoviksi ja miettivät keinoja karkkipalkan jakamiselle ilman kontaktia. Kuultu on kaikennäköisiä suunnitelmia pihamaille jätettävistä pussukoista, putkiin, joita pitkin lapsille tiputellaan ikkunasta karkkeja – tietysti jonkun ääni- tai savuefektin saattelemana. Saas nähdä mitä kaikkea tässä parin viikon päästä onkaan edessä! Viime vuosi oli niin huikea elämys, että innolla odottaa itsekin minkälaisia hyytäviä elämyksiä katujen varjella on tarjolla.

Mutta tämmöistä tänne. Ilmassa on ollut savua, armageddonmaista oranssia hehkua tuhkan peittäessä taivaan, ensimmäisen hybridikoulupäivän jännitystä, tulevan pohdintaa, väsyä, helpotuksen huokauksia, kurpitsamaustetta, syksyn ensi sateita ja kutkuttavaa lämpöä. Jälkimmäisenä mainittua myös ennen kaikkea ihanilta paikallisilta ihmisiltä. Palataan ensi kerralla siihen, miltä näyttää ja tuntuu vuoden 2020 halloween! (+ se oikeasti jännittävä hetki eli vaalipäivä marraskuun kolmas päivä..stay tuned!)

Terkkuja ja aurinkoisia päiviä kaikille,

Eeva

ps. Melkein unohdin, että saatiinhan me tässä nauttia myös erinomaisesti onnistuneesta Mikon 40-vuotisreissusta! Päivänsankari pääsi haaveilemansa Ford Mustangin rattiin ja surffaukseenkin saatiin ensikosketus esikoisen vertaistuella. Jotenkin tuli siinä elokuun suru-uutisten ja tulipalojen keskellä sellainen olo, että elämä vähän antoi takaisin päin vaikeiden viikkojen jälkeen. Alla muutama kuva menopelistä ja tyytyväisestä rookie-surffarista. Kiitos vielä kerran kaikille lahjaan osallistuneille perheenjäsenille! 🙂