Vähemmän inspiroivasta otsikosta huolimatta, hyvää alkanutta vuotta 2020!

Miksi sitten nimitellä viatonta, uunituoretta kuukautta maanantaiksi? Ainakin täällä ilmassa on ollut pientä post-holidays bluesia. Kun loppuvuoden juhlakausi alkaa syyskuussa, reippaasti yli kuukausi ennen Halloweenia, tuntuu kaikkien kurpitsatilojen, lyhtyjen, värien, juhlien, Kiitospäivän, erilaisten piirakoiden, glögien, munatotien ja iki-ihanan joulun jälkeen ohimolla  pieni krapula – onneksi siis vain henkinen.. (välihuomio: sokerikoukku sen sijaan on hyvin vahvasti fyysinen. Jonkinlaiseen Myllyhoitoon pitäisi mennä oppimaan, että suklaalla ”kilistellään” juhlahetkillä, eikä rutiininomaisesti aamusta alkaen).

Tapahtumaahan tuossa holiday seasonin ohella olikin. Meidän perheen loppuvuoden kliimaksi oli kahden viikon joululoma Suomessa. Vaikka lapsetkin viihtyvät amerikkalaisessa koulussa ja iloitsevat mm. mahdollisuudesta pyöräillä ja palloilla pihalla ympäri vuoden, oli koko perheellä jonkinlainen aamukampa odottamassa sitä päivää, että saa pakata matkalaukut ja lähteä käymään Suomessa.

Ykkössyy oli tietysti riemu ystävien ja perheenjäsenten jälleennäkemisestä. Yhteyttä on pidetty puolin ja toisin, mutta eihän mikään viestittely korvaa sitä tutun, rakkaan ihmisen hymyilevää live-nassua ja kuulumisia omalla äänellä kerrottuna. Saati sitten miltä tuntui päästä rapsuttamaan lemmikkejä pitkästä aikaa, sydämestä ottaa vieläkin.

Toinen odotettu tekijä oli mahdollisuus taukoon. Paussia maahanmuuttajan kohtaamasta byrokratiasta tai siitä turhauttavasta tunteesta, kun olisi jotain kovin mielenkiintoista kerrottavaa paikalliselle tuttavalle, mutta ei vaan kerta kaikkiaan löydä keskeisille sanoille englanninkielistä termiä. Pojille taukoa siitä, kun aivot surraavat täysillä, yrittäen tähän asti haltuun otetulla englannilla tulkita opettajan antamaa tehtävää, välillä translatoriin, välillä kavereiden esimerkkiin nojaten. Yllättävän hyvin se on mennyt, mutta on toki kysynyt tsemppaamista. Miehelle joulu toi mukanaan tietenkin taukoa duuneista, kun ei työmuurahaisena huilannut yhtään Suomesta Jenkkien toimistoon siirtyessä. Palautuminen se on päivän sana ja tätä lähdettiinkin kaiken muun ohella hakemaan.

Seuraa pitkiä lauseita ja luetteloita: take a deep breath..Olisi mukavaa fiilistellä nyt tässä postauksessa kaikki mahdollinen mikä lomaan liittyi. Siis alusta lähtien, kronologisessa järjestyksessä matkalaukkujen pakkaamisesta itse lentoon, Helsinki-Vantaalle saapumiseen, Suomen keleihin, lyhyeen, mutta sitäkin kauniimpaan Narnia-hetkeen lumen tultua, perheen (Vastasyntynyt siskonpoika! Olen rakastunut ) & ystävien tapaamiseen, vanhempien tarjoamaan lämpimään vieraanvaraisuuteen, avantoon, JOULUUN, uuteen vuoteen, päivittäiseen saunomiseen, fiiliksiin kun taas piti hyvästellä kaikki, paluulentoon, jet lagiin jne..Mutta näin tästä tulisi vähintäänkin Sinuhe egyptiläisen pituuteen verrattavissa oleva tiiliskivi, jossa vain listattaisiin kuinka ihania ihmisiä, eläimiä ja luontoa Suomessa on, kuinka puusaunan lämmittäminen on niin meditatiivinen kokemus, että elämystä voisi myydä ulkomaalaisillekin ja kuinka haikeat jäähyväiset ovat katkeransuloisia, silloin kun on jotain noin tuttua ja rakasta mihin voi palata. Ei välttämättä mikään best seller-käsikirjoitus, mutta ehkä sellainen kuuden euron pokkari, jonka voisi napata lentokentän tax free-kassalta mukaan. Ihan vain huomatakseen koneessa, että eipä tässä ollut oikein mitään uutta, mutta toimii hyvänä unilääkkeenä vaikkapa Atlanttia ylittäessä.

Eli pidemmittä selostuksitta, oli kaiken kaikkiaan miellyttävä loma ja olen todella kiitollinen siitä, että saimme nauttia sen terveinä. Nyt reissun jälkeen tuntuu, että koko perhe sai tervetulleen buuttauksen kovalevylleen. (Vielä kun keksisi millä buutata silmänaluiset taas vaaleammiksi parin perättäisen jet lagin jälkeen.)

Hassua kyllä, tauosta huolimatta – tai ehkä juuri siitä syystä – yksittäiset termit englanniksi tuntuvat olevan enemmän kateissa kuin koskaan. Näin ollen itseään joutuu taas muistuttelemaan, että tietoinen puheen hidastaminen voisi auttaa suuta pääsemään mukaan ajatusten virtaan. Joskus riittää, kun edes keskittyy ääntämään käyttämänsä sanat oikein. Hauska hetki oli esimerkiksi pari päivää sitten, kun kysyin vuokraemännältämme, kuinka hän oli viihtynyt Missourissa. Hän oli hieman hölmistynyt, koska lausumiseni perusteella olin tiedustellut miten hän viihtyi kurjuudessa. (”misery”). Tomato, tomatoe. Massage, massacure..Pieniä vivahde-eroja, mutta jotka saattavat viedä keskustelun ihan vika suuntaan, jos ei ole tarkkana. Näin sitä oppii. 😀

Pelkäsin ennakkoon, että paluu San Franciscon koneeseen olisi nyt lapsille aiempaa haikeampi, kun joutuivat toistamiseen sanomaan Suomen kavereille heipat. Onneksi he ehtivät tavata lomalla ystäviään kohtuullisen hyvin, perheiden joulumenoista ja ennen kaikkea joululenssuista huolimatta, joten tuntui että he olivat loman jälkeen taas valmiita arkeen. Nyt koulua onkin ollut jo pari päivää takana ja tuntuu, että ”normi viikkotahti” on jo imaissut perheen mukanaan. Tästä se taas lähtee. Jonain yllättävän kylminä aamuina se tosin lähtee ikkunat vain osittain jonkun muovikortin avullla raapattuina, koska en ole löytänyt vielä paikallisesta kaupasta kunnon raappaa. Tai joskus lähtee takapuoli jäässä, sillä täältä hankitussa autossa ei tietenkään ole penkinlämmitintä. Mutta eteenpäin, sanoi keski-ikää lähestyvä rouva – jos ei lumessa niin ainakin joskus tiheässä aamusumussa.

Mainitsin alussa tammikuun startin kankeudesta. Eihän siitä mihinkään pääse, että kun on nauttinut suklaasta, Jouluradio.fin tarjonnasta ja joululeffoista kuin viimeistä päivää, voi olla vähän haikeaa riisua joulukuusi, kiuputtaa pihavalot varastoon marraskuuta odottamaan ja lähteä lenkkareissa lähikauppaan hakemaan talouspaperia. Mutta uusi vuosi on onneksi aina mahdollisuuksia täynnä.

Päätimme yrittää keksiä tammikuuhun jotain mukavaa, juuri tuota bluessia laimentaaksemme. Menimmekin vuoden ensimmäisenä viikonloppuna ex tempore valaita bongailemaan meistä hieman pohjoiseen, Point Reyesin majakalle. Perinteistä talvimuuttoa (migration) tällä hetkellä tekevät valaat pysyttelivät tiivisti pinnan alla, tai emme vaan harjaantumattomalla silmällä heitä huomanneet. Mutta: jylhät Tyynen valtameren rannikkomaisemat ja tunne siitä, että taas ollaan matkalla johonkin -edes pienen roadtripin verran – tekivät hyvää. Tätähän se vaatii, ei mitään päälleliimattua kimallusta arkeen – mutta mukavia merkintöjä kalenteriin siihen vastapainoksi, jotta mieli pysyy virkeänä.

Sen suunnitteluhetken esiin kaivamiseksi tarvitsen itse ainakin pienen inspiraation. Sitä sai onneksi joululoman tapaamisilla läheisiltä. Ei malta olla tarttumatta omaan bucket listaan, kun kuulee jonkun läheisen suunnittelevan jotain aivan uutta matkakohdetta, oman osaamisen päivitystä, uravaltausta tai harrastusta. Tästäpä tuli mieleen, että on vielä aika monta juttua mitä haluan kokea tällä puolen maapalloa, ennen kuin otamme sen viimeisen lentolipun SFO-HEL välille, mikä on varmasti silloin taas odotettu hetki.  Hmm, ehkä tammikuu ei olekaan enää maanantai vaan monta vuorokautta täynnä mahdollisuuksia viedä joitain omilta tuntuvia haaveita taas eteenpäin. ”Äiti, musta onkin ihan kivaa taas palata nyt Amerikkaan.” Tuumasi esikoinen. Näine aatoksineni, olen täytyy sanoa että olen samaa mieltä.

Palataan taas!

Eeva