Kaapista ulos

Tosiaan eilen tein ”julkisen astumisen parrasvaloihin”.

Sain niin hyvää palautetta, etten edes tiedä miten päin olla.

Olin henkisesti varautunut siihen, että sieltä tulisi jotain aivan muuta, kuin mitä tuli. Toisaalta tämä myös todistaa sen, kuinka upeita ihmisiä olen ympärilleni saanut ja mun ei tarvitse teeskennellä mitään mitä en ole, ainakaan heille.

Sain myös yksityisesti viestejä ihmisiltä, joita en edes osannut odottaa. Tajusin, että tämä oli juuri sitä mitä haluankin tällä saada aikaan. Keskustelua, heräämisiä, kokemuksien jakamista ja lisää keskustelua. Tämä on aihe jota me ei voida liikaa tuoda pinnalle ja viedä tabuleimaa niskasta pois.

Eilen sanoin parillekin tärkeälle henkilölle, että se syy miksi tein ulostuloni on se, että jos mun taistelu ja kokemukset auttaa edes yhtä ihmistä tässä taistelussa ja auttaa jaksamaan ja uskomaan parempaan tulevaan, niin olen onnistununt jo tavoitteessani. Ennen kaikkea haluan olla kertomassa sairauden raadollisuudesta, mutta myös siitä ettei tämä vie sitä elämää multa pois, jonka mä haluan vielä elää.  Ja haluaisin niin kovasti, ettei se vie sitä keneltäkään muultakaan.

Kuitenkin meidän joukossa on myös niitä, joiden voimat ehtyy liian aikaisin. Ja koen, että etenkin heitä kunnioittaaksemme tätä pitää vielä kovempaa huutaa ihmisille. Jokainen kuolema on tragedia, jota ei olisi saanut tapahtua. Sen takia haluan omalta osaltani tehdä kaikkeni, että tämän kanssa painivat tietää, että he eivät ole yksin ja vielä jonain päivänä se leima ja sairauden ympärillä pyörivät harhakuvat on jäänyt kauas taakse.

Muutos tapahtuu hitaasti, mutta onneksi koko ajan kasvaa uutta sukupolvea joihin me voidaan vielä vaikuttaa. Jos mun elinaikana ei muutos ehdi tapahtua, ehkä se tapahtuu mun lasten elämän aikana. Tiedä häntä, mutta ainakin itse teen kaikkeni sen eteen, että tulevilla sukupolvilla on vähän parempi elämä elettävänä ja mt-sairauksien leima on historiaa.

-hheba