Ikävä hiipii olkapäätä pitkin
Nyt alkaa ekaa kertaa tuntua siltä, että kaverit on oikeasti kaukana. Mulla on niin ihanaa täällä, mutta nyt alkaa tulla hetkiä että kaikki uudet kasvot vaan väsyttää, tanskaa puhuvat mummot ei enää näytäkään niin söpöiltä ja olisi ihanaa jos lähellä olisi edes yksi tärkeä ihminen.
Oon tottakai tiennyt että mun luokalla ja työpaikalla on aivan tajuttoman ihania ihmisiä mutta täällä se tunne vahvistuu vielä entisestään. Osaan varmasti arvostaa suomessa niiden seuraa tän jälkeen ihan uudella tavalla. En mä silti tätä kokemusta vaihtaisi mihinkään.
Olin eilen Kööpenhaminan suomalaisen yhdistyksen järjestämissä illanistujaisissa Café Retrossa, joka oli ihana paikka. Oli niin ihanaa puhua suomea, tuntuu että pälätyksestä ei meinannut tulla loppua vaikka olen yleensä vähän hiljaisempaa tyyppiä. 😀 Oli niin ihanaa sanoa että Mää oon Turuust niin että mua ymmärrettiin. Oon ollut täällä vasta kolme viikkoa mutta uusien ihmisten määrä on niin käsittämätön että aika tuntuu paljon pidemmältä.
Nään Giedreä tänään, vaikka olisi miten ikävä Suomen tyyppejä niin se ei tarkoita etteikö uuden ihmisen seura piristäisi. On ehdottomasti olla parempi olla jonkun kanssa kuin yksinään.
http://www.youtube.com/watch?v=dsz-EeNZBkI
Täytyy linkittää uudestaan tää biisi, niin ihana.
In a bullet-proof vest
With the windows all closed
I’ll be doing my best
and I’ll see you soon
In a telescope lens when all you want is friends
I’ll see you soon
– Kata