Lisää feissarin työstä

Meillä töissä päättyi perjantaina kesäkausi, siis kaduilla feissaaminen. Seuraavaksi siirrytään oville, mikä tuntuu ihanan tutulta ja turvalliselta ja kotoisalta, monet on odottaneet sitä jo pitkään.

Toisen feissauskesäni jälkeen olen alkanut miettimään lisää sitä keitä me oikein ollaan ja mitä kaikkea me ollaan kaduilla ihmisille. Me ollaan se järjestön konkreettinen ”katutaso”, ihmiskosketus ja ääni joka kertoo ja muistuttaa ihmisiä asioista joita maailmalla tapahtuu. Oon äärimmäisen ylpeä siitä. Välillä tuntuu ihan siltä että me ollaan se niiden lapsien ääni, joita ei periaatteessa ole edes olemassa koska niitä ei ole rekisteröity tai joita aikuiset ei syystä tai toisesta huomaa.

Tää tarkoittaa että ollaan niitä joille voi sanoa kaiken sen negatiivisen ja positiivisen mitä ei tule soitettua järjestömme toimistolle, mitä esimerkiksi ajattelee silloin kun postiluukusta kolahtaa järjestön lahjoituslomake. Työ on siis joka päivä sekä rankkaa että antoisaa. Joka ikinen päivä tulee maailman lämpimimpiä hymyjä ja kannustuksia sekä vihaisia kommentteja. Positiivinen on kuitenkin aina voittanut negatiivisen ja koska tiedän itse miten tärkeää on se että me ollaan olemassa, ei mikään negatiivinen ole saanut edes harkitsemaan lopettamista.

Tässäpä noin 1/3 meidän tämänhetkisestä työtiimistä! Päätettiin katukausi hautajaistunnelmissa juhlavat puvut päällä. Suurimman osan tunnen jo niin hyvin että aletaan olla vähän niinkuin joku perheyhteisö. Oon todella onnekas että oon tässä työasemassa. En osais enää kuvitella olevani kaupan kassalla tai vaikka siivoojana, työssä joka ei koskaan mene eteenpäin ja jolla ei ole mitään tarkoitusta vaan joka alkaa alusta joka päivä. Siis tietenkin noi työt on myös tärkeitä tehdä, mutta itse tuskin tulen enää niihin eksymään.

– Kata