Tanskafläsäreitä

Mä arvasin toukokuun auringonpaisteessa Kööpenhaminassa että tää syksy tulee tuntumaan ihan mukavan ankealta sen jälkeen. Oon ollut kyllä hyvällä tuulella enkä haluaisi tällä hetkellä olla siellä kaupungissa mikä ei varmasti ole yhtään Turkua aurinkoisempi, mutta silti niitä aikoja on tottakai nyt ikävä.

Muistelen sitä tunnetta kun kävelin pitkän työpäivän jälkeen Ishojn pienen kylän keskustan läpi ja söin jäätelöä, ja olin vaan niin käsittämättömän onnellinen, en ollut kokenut sellaista tunnetta koskaan aiemmin. Tuntui vaan niin luonnolliselta olla siinä hetkessä ja siellä enkä olisi halunnut olla missään muualla.

Ja sitä hetkeä kun makasin Assistens Kirkegårdissa, isolla ja vanhalla hautausmaalla Norrebron keskellä ottamassa aurinkoa muiden paikallisten kanssa eikä yhtään mikään huolestuttanut.

Maagista Christianiaa, missä taloja oli maalattu neonvärisiksi, kissat, koirat ja lapset juoksivat vapaina ja jokaisen talon pihalla oli tiesmitä romua ja autonosia ja vanhoja veneitä, kuunneltiin Boho Dancerin keikkaa ja siemailtiin inkiväärin makuista Somersbyta.

Sitä kun menin työpaikalle ja siellä oli vastassa kuusi maailman iloisinta miestä.

Sitä kun istuin junassa normaalina tiistaina take away- kahvin kanssa ja viereen tulee kolme bisnesnaista ja sihauttaa siinä tyynesti kaljat auki ja iskee mulle silmää.

Sitä kun baarissa viereeni istui maailman komein mies, joka oli niin järkyttävän hyvännäköinen että en ihan oikeasti saanut siitä silmiä irti. Se huomasi tuijotukseni mutta en silti pystynyt katsomaan muualle.

Yksi niistä hetkistä mitä muistelen eniten lämmöllä oli lounashetket työpaikan takapihalla. Istuttiin usein siellä Jesperin kanssa kahdestaan ja katsottiin rypsipeltoa eikä välttämättä aina edes puhuttu mitään. Huomasin yhtäkkiä että sydän lyö niin hitaasti etten edes tunne sen lyövän ja että en ole varmaan koskaan hengittänyt yhtä rauhallisesti ja syvään. Oon nyt jo täällä Suomessa muistellut noita hetkiä vaikka kuinka monessa stressaavassa tilanteessa ja miettinyt että perhana, jos osasin siellä olla niin onnellinen ja rauhallinen, osaan kyllä täälläkin.

Että joo, kyllä ne kaksi ja puoli kuukautta oli mulle aika  lailla tärkeintä aikaa elämässä tähän mennessä. Tajusin mun luonteen vahvuuden ja sen miten yksinkertaisista asioista tulee eniten onnelliseksi. Onneen ei tarvita paljoakaan. Aurinko ja kaverit, siinä se. Menkää ulkomaille, menkää menkää menkää! Maailmassa on aivan liikaa kaikkea uskomattoman kaunista. Suomi on ihana paikka elää mutta vain yksi sivu hyvästä kirjasta.

Tässä on yksi kappale Boho Dancerilta minkä keikka me tosiaan nähtiin. Tää biisi palauttaa muistot mieleen tosi terävästi.

Loose yourself in the mountais where you lay down

Crawl from stone to stone and feel like a bohemian child