Ristiriitaiset nenäpäiväfiilikset
En ookkaan taas viikkoon kirjotellut mitään! Oon pari kertaa yrittänyt kirjoittaa jotain siitä, miten paljon rakastan glögiä ja työtäni ja miten hyvä mulla on olla ja miten siistiä on että marraskuun iltoina saa rauhassa erakoitua kotiin eikä siinä ole mitään outoa. En vaan sitten ole julkaissut mitään koska se ei ole näyttänyt kiinnostavalta.
Nyt mulla on kuitenkin aika paljon ajatuksia Nenäpäivästä. Musta on ihanaa että ihmiset aktivoituvat auttamaan hyväntekeväisyyteen ja järjestää ihan hulluja tempauksia sen eteen, varsinkin kun rahat meni nyt lasten ja nuorten auttamiseen. Mun mielestä on kuitenkin surullista, miten intoa ja mielenkiintoa tähän löytyy vaan kerran tai kaksi vuodessa.
Mun työhän on siis saada ihmisiä mukaan kuukausilahjoitukseen. Selitän joka ikisessä työvuorossa neljän tunnin ajan ihmisille siitä, miten tärkeää järjestölle on nimenomaan JATKUVA tuki ja miten hätäapu ei ole ratkaisu mihinkään ongelmaan missään. Ihmiset on viehättyneitä kertalahjoitukseen ja pitävät kuukausilahjoitusta kamalan sitovana kummituksena ja pallona jalassa.
En tiedä miten tän sanoisi nätisti, mutta mun mielestä on jotenkin irvokasta miten ihmisistä on ihan ok katsoa kerran vuodessa televisiosta ohjelmaa, missä näytetään koskettavia tarinoita lapsista ja lahjoittaa niiden jälkeen yksi rahasumma ja sitten olla loppuvuosi tekemättä mitään minkään eteen, vaikka rahaa olisi. Siis parempi tottakai kun ei mitään, mutta ihmiset voisi tehdä niin paljon enemmän hyväntekeväisyyttä, siis NIIN PALJON ENEMMÄN. Mun mielestä edes opiskelijalta ei vaadi paljoa lahjoittaa esimerkiksi kymmenen euroa kerran kuussa. Kehitysmaissa pienilläkin rahasummilla saa jo ihan älyttömästi elämän kannalta tärkeitä asioita. Kun tärkeää olisi nimenomaan se, ettei perheelle anneta pelkästään anneta riisisäkkiä joka kestää pari viikkoa vaan että ne ihmiset ja yhteisöt opetettaisiin selviytymään pidemmällä aikavälillä itse. Ja ettei lapsi käy kahta kuukautta koulua ja vietä sitten taas aikaansa kadulla, vaan että se voisi oikeasti viettää aikaa koulun turvallisessa kasvuympäristössä vähintään 10 vuotta. Hätäapurahoituksella ei saada tälläistä aikaan.
Eli siis musta tuntuu vähän hassulta ihmisten tietynlainen tekopyhyys, kun kohdalle sattuu järjestön työntekijä joka haluaisi kertoa siitä miten pitkäaikainen lahjoitus on se millä saadaan oikeita, pitkäaikaisia muutoksia aikaan, tilanne onkin yhtäkkiä epämukava ja kuukausilahjoitus ei vaan niinkuin ole minun juttuni ja ei ole rahaa mihinkään ”ylimääräiseen”. Mutta kun Jenni Pääskysaari sanoo teeveessä että 20 euroa tänne, asia onkin helppo, hauska ja trendikäs.
Vapaaehtoistyö on myös kokoajan muuttumassa trendikkäämmäksi, ihmiset haluaisivat itse mennä Afrikkaan rakentamaan kaivoja. Mun mielipiteeni, (ei siis järjestöni mielipide) on että se on vaan yksi turismin muoto joka ei auta paikallisia ihmisiä nimenomaan sillä pitkällä aikavälillä yhtään. Vapaaehtoistyöntekijät ostaa itselleen hyviä auttamisen kokemuksia ja hyvän omatunnon. Ajatustapa on että minä, minä itse auttamassa, minulle se hyvä fiilis. Vapaaehtoismatka varsinkin järjestön maksamilla matkakustannuksilla on pelkkä tuote ja brändi. Oikeasti järjestö saisi paljon enemmän aikaiseksi kuin yksittäinen ihminen, mutta kun ne tilisiirrot ei vaan tunnu ihmiselle yhtä mukavalta ja konkreettiselta.
Yrgkfgjdfdfkglblafhsdr. En siis tosiaan kirjoita tätä nyt minkään järjestön edustajana. Tapaan myös jokaisessa työvuorossa aivan mahtavia tyyppejä jotka tajuaa kaiken sen mitä niille sanon ja innostuu mielettömästi ja sanoo ettei ne koskaan aio lopettaa lahjoittamista. Mua vaan alkoi nyt ällöttämään mun facebookfeedini jossa ihmiset haluavat näyttää miten hyviä ihmisiä ne on, kun Nenäpäiväshown näyttämät videopätkät afrikasta koskettivat. Miksi se tuli niille nyt vasta mieleen eikä ennen Nenäpäivää? Tarvitaanko me oikeasti ihmisiä heilumaan klovneina punaiset nenät naamassa että kiinnostaisi lahjoittaa yhtään mihinkään?
Että sellaista tähän aamuun. Toivottavasti herätti jotain ajatuksia edes jossain lukijassa :)