Walking in the same rhythm, singing with the same tune

Luin erään bloggaajan kirjoittaman tekstin parhaasta ystävästään, ja minäkin innostuin nyt ajattelemaan yhtä mun tärkeimmistä ihmisistä. Tämä ystävä on tällä hetkellä Saksassa. Parin vuoden ajan ollaan ehditty näkemään vaan kerran, pari vuodessa kiireisiltä elämiltämme, sitä ennen asuimme vuoden yhdessä hyvin pienessä tilassa.

Mulla on paljon sielunystäviä joista oon ihan helvetin kiitollinen. Inspiroivia ja upeita tyyppejä. En osaa sanoa onko mulla parasta ystävää, kaikki on mulle yhtä tärkeitä ja jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä mun elämässä.  Tämä yksi tärkeimmistä on aina ollut mulle sielunsisko heti ensinäkemisestä lähtien.

Tutustuin häneen kun olin vielä teininä vähän ujo ja sulkeutunut ihminen, ja mut löi täysin ällikällä hänen täysin avoin ja mutkaton luonteensa. Tuntuu että me tunnettiin toisemme muutaman tunnin sisällä jo kokonaan, ihan kun oltaisiin jo aiemmin tavattu. Joitain ihmisiä lähellä on vaan heti hyvä olla. Tuntuu siltä että tuo ihminen näkee mut vaikka en sano mitään. Häntä ei kiinnostanut tuon taivaallista luonteeni viat, vaan hän näki heti syvemmälle. 

Jälleennäkemiset ja hyvästelyt on ollut viime aikoina sellaisia, että on ollut vaikea pidättää kyyneleitä. Tuntuu aina niin helpottavalta nähdä se ihminen, joka näkee tän maailman tavallaan samoilla silmillä ja sielulla. Kun puhutaan mitä vaan, tiedän ettei mun tarvitse paljoa kuvailla asioita, kun toinen ymmärtää.

Kyllä te varmasti tunnistatte tunteen. Elämältä ei voi pyytää enempää kuin tälläisten ihmisten kohtaaminen. Olonsa tuntee vahvaksi, kun tietää että tälläinen ystävä on olemassa. Elämä heittää tielle myös niitä ikäviä tyyppejä ja tilanteita joissa tuntee ettei ole minkään arvoinen, mutta sitten muistaa että kyllä minä joillekin olen tärkeä. Eikä muiden mielipiteet sitten enää kiinnostakaan. 

Että rakkautta nyt lähettäisin sinne Saksaan, pian on kesä ja me nähdään taas!