There will always be fear; do it anyway.

Mihin tämä viikko oikein hurahti? En ole oikein kertaakaan pysähtynyt miettimään mikä viikonpäivä on. Välillä on koulua ja välillä ei, käsite viikonlopusta on vähän hämärtynyt. Viikonloppuisinkin saattaa joutua lähtemään koululle, viikolla taas saattaa yhtäkkiä saada kokonaisen päivän itselleen.

Olin taas Aarhusissa, tällä kertaa yön yli. Olen nyt jo rakastunut kaupunkiin totaalisesti. Tuntuu siltä että elämäni ei voi koskaan olla täysi jos en tule asumaan siellä. Talot ovat kauniita, kadut ovat sopivan kapeita ja kiemurtelevia, kaikkialla voi pyöräillä rauhassa ja autoteitä ei keskustassa juurikaan ole. Kaikkialla on suloisia kahviloita ja kirppareita. Baarit ovat auki siihen asti kun porukka vaan haluaa juhlia. Meri on vieressä. Miehet ovat komeita. Tapasin eilen niin komean arkkitehtiopiskelijan, että jalat meinasi lähteä alta. Kun kävelin aamulla unenpöpperössä kaupungin halki, näin muunmoassa minimaalisen kivijalkakahvilan jonka tiskinä toimi vanha hippipaku.

Tunne kaupungissa ja Tanskassa muutenkin on mielenkiintoinen. Sellainen että olen kotona, mutta kaikki on kuitenkin uutta. Kulttuurishokista ei ole tietoakaan, mutta asiat on kuitenkin juuri sopivan virkistävästi erilaisia kuin Suomessa. Juuri nyt en osaa kuvitellakaan vaihtoehtoa että olisin Suomessa.  

Muut ilahdutuksen aiheet: Täällä syödään leipää ilman mitään rajoja. Lounas on lähes aina perinteinen smørrebrød, täyttävä voileipä, ja olen huomannut että luokkalaiseni syövät muutenkin pitkin viikkoa koulun ruokalan myymiä leivoksia ja ovat silti hoikkia. 

Huomasin myös että nuoret tanskalaiset naiset saattavat käyttää vasemmassa nimettömässään hienojakin sormuksia olematta kihloissa tai naimisissa. Mun mielestä toi kertoo todella paljon tanskalaisten ”aivan helvetin sama” -asenteesta. :D 

Musta tuntuu että pää on niin täynnä ajatuksia että en enää muista mitä kaikkea olen jo kirjoittanutkaan tänne ja mitä en, joistain asioista saatan jo olettaa että lukijat tietäisivät mitä ajattelen. Joka tapauksessa olen nyt löytänyt oman paikkani. En tiedä miten pitkäksi aikaa, mutta mistäs sitä kukaan voisikaan tietää. Ehkä vuosi on hyvä aika, ehkä 10 vuotta.

But I must go now because the beauty of the stars can’t be seen from inside cars