Pieniä iloja Tanskasta
Olen tällä hetkellä Suomessa ja se tuntuu hullun hassulta. Lento on niin lyhyt ettei kerkeä tajuamaan että maa vaihtuu. Tuntuu kuin olisin ollut täällä viimeksi eilen, koska mikään ei ole muuttunut. Ihan kuin olisin ollut pois vain viikonlopun jossain Narniassa ja sinä aikana täällä keskikesä on vaihtunut syksyksi.
Tajusin etten ole pitkään aikaan kirjoittanut ylös niitä pieniä iloja joita kohtaan Tanskalaisessa elämässä. Ja ne on ne asiat jotka nimenomaan haluan muistaa kun kohtaan vaikeampia asioita. Tässä tulee!
– Tilanteet kaupoissa. Ihmiset alkavat niin spontaanisti juttelemaan. Suomalaiselle se tuntuu aina yhtä yllättävän ihanalta. Kokeilin kaulahuivia peilin edessä, kun toinen nainen tulee siihen myös. ”Pysy sinä siinä reunassa niin minä pysyn tässä jotta me molemmat nähdään!! ^__^ kylläpä on kaunis se huivi, tuo paljon valoa kasvoille tuollainen vaalea väri!! Paljonko se maksaa?” Ja wohoo, sain vastattua sen hinnan tanskaksi.
Yhtenä päivänä taas kaupassa myytiin kantarelleja 1 kr/ paketti koska ne olivat menossa seuraavana päivänä vanhaksi. Pysähdyin kuin seinään nähdessäni hinnan, minkä huomatessaan yksi täti alkoi nauramaan. ”Haha ja det er bara en krone! :)”
– Asiakaspalvelu. Aitoa hymyilyä ja välittämistä. Kokeilin kaapumaista sadetakkia, (josta teen postauksen myöhemmin) jossa on paljon nappeja alas asti ja napitin sitä juuri kiinni, kun maailman iloisin naama ilmestyy yhtäkkiä taakseni. ”HAHAH!!! TIK TIK TIK! :)”
– Bussikuskit. Näytin hänelle lippuani Kööpenhaminaan. ”Til København? Fint. 10. Oktober, Perfekt! Fin billet du har!” :D Suomalainen bussikuski ei olisi sanonut luultavasti sanaakaan.
– Luokkalaiseni. Olin eilen menossa hyvin väsyneenä ruokalaan ja odotin jonossa vuoroani, kun joku silittää yhtäkkiä olkapäätäni. Sitten vieressä on maailman lämpimmät kasvot ja hymy, ”Ha en fin ferie i Finland!”. Olen tehnyt ehkä yhden ryhmätyön tuon ihmisen kanssa mutta en ole puhunut sen kummemmin. Mut lyö vaan välillä täysin laudalta miten välittäviä vieraat ihmiset voi mua kohtaan olla.
– Pyöräiltiin kotiin yksi päivä illalla. Kaupungilta kotiin vie aika pitkä tie minkä vierellä on pyörätie ja muutamat liikennevalot. Taksi joka oli täynnä teini-ikäisiä poikia sattui ajamaan melko samaa vauhtia meidän kanssa ja pysähtymään samoihin valoihin. Pojat vilkuttelivat ja huutelivat maailman iloisimmin avonaisista ikkunoista. ”HEJ HEJ TIL DIG!!”. Olen melko varma että Suomessa huutelut olisivat olleet teinien osalta hieman rumempia.
– Tää ei liity ihmisiin, mutta olen nyt nähnyt jo monia pieniä Tanskalaisia kyliä, kuten Vejle ja Randers. Musta tuntuu että yksikään pieni kylä maassa ei ole ruma slummi, vaan kaikkialla on söpöä. Vejle on niin upea että sinne on pakko tehdä vielä joku viikonloppureissu.
+ Tää ei tapahtunut mulle, mutta kaverini oli ollut tekemässä kyykkyjä salilla kun tuntematon mummeli oli läiskäissyt häntä takapuolelle ja sanonut litanian kehuja tanskaksi.
Voisihan nämä kaikki asiat periaatteessa Suomessakin sattua. En vaan pidä sitä ihan yhtä todennäköisenä. Mun kokemani mukaan yleinen mieliala Tanskassa on paljon paljon positiivisempi kuin Suomessa, sellainen että kyllä tää elämä ihan hyvää on. Valitusta ei juurikaan kuule, sillä aikaa kun Suomi on melkoinen mielensäpahoittajien maa. Jota siis edelleen rakastan syvästi, en mä nyt halua sanoa että koko maa on paska, ei todellakaan ole. En vaan viihdy negatiivisessa mielialassa, koska olen itse luonnostani positiivinen. Siitä nautin Tanskassa eniten, että muutkin ovat.
Tämmöistä tänään. Seuraavaksi teen tosiaan jutun maailman kauneimmasta sadetakista. :)