Köh köh

Joo että semmonen arkeenpaluu on tämä viikko ollut, melkoista rämpimistä. Ei ruusuilla tanssimisesta tietoakaan. 

Tukholman jäljiltä olo tuntui aivokuolleelta, tarvitsin kaikesta sosiaalisuudesta toipumiseen niin paljon omaa aikaa että osasin vaan maata kotona kolme päivää putkeen. Olisin mennyt salille jos salikortin ostamiseen olisi ollut rahaa ennen opintotukia. Maanantaina kroppa oli niin jumissa kaikesta paikallaan olemisesta että se luovutti. Tulin outoon kuumeeseen ja yskään ja vieläkin huoneestani kuuluu tasasin väliajoin köh köh.

Olen odottanut liikkumaan pääsemistä kuin kuuta nousevaa mutta nyt täytyy sitten vielä pari päivää olla paikallaan.

Tiistai oli tosiaan eka koulupäivä mutta se oli kuumeen takia jätettävä välistä. Tänään raahauduin osittaisen kipeyden takia niin kuolemanväsyneenä koululle etten muista milloin olisin tuntenut vastaavaa väsymystä. Oli kuitenkin kiva viimein aloittaa unirytmin korjailu, ja ylipäätään säännöllinen päivärytmi.

En ymmärrä näitä uudenvuodenlupauksia että nyt alan treenaamaan, ihmisiä jotka voivat olla harrastamatta liikuntaa. Kai siihenkin kroppa sitten tottuu? Itselläni kroppa protestoi jo yhdestä viikosta kamalalla ololla, nyt on takana 3 viikkoa ilman mitään suurempaa treeniä. Vaikka olen yrittänyt käydä kävelylenkeillä ja venytellä, se ei enää riitä. On tuntunut siltä että jokainen jänne ja lihas on yksitellen mennyt jumiin, selkää kivistää. Tuntuu siltä kuin koko kroppa olisi tehty betonista, yksi iso möykky joka ei veny eikä pauku. Että vois tämä köh köh mennä jo ohitse, osaan kuvitella jo valmiiksi sen euforian määrän kun on viimein taas hikitreeni takanapäin. 

Hassua että kerkeän käymään enää kerran Aarhusissa ja kerran Kööpenhaminassa ennen lähtöä! Herningin jätän mielelläni taakse mutta tätä maata en, todellakaan. Onneksi uusia reissuja tulee vielä.