Huurteinen päivä

Tänään oli luultavasti talven ensimmäinen päivä, kun huurre pysyi maassa ja puissa koko päivän sulamatta. Kun siihen yhdistää sumun, päivä oli pyörryttävän kaunis. Ilma oli juuri sopivan raikas, mutta ei yhtään kylmä. Pärjäsin villapaidalla ja sadetakilla. Ei tuullutkaan ollenkaan. 

Kouluni istuu maisemaan tosi nätisti. Tykkään siitä miten punaruskea tie ja vihreät nurmikot pomppaavat huurteen keskeltä esiin. 🙂

Huomenna mulla on viimeinen koulupäivä, mikä on toisaalta helpotus, toisaalta tietenkin vähän haikeaa. Toisaalta odotan jo kovasti että pääsen raahaamaan kaikki mahdolliset kimpsut ja kampsut kotiin ja aloittamaan puhtaalta pöydältä, kun on jo monta viikkoa on ollut vähän levoton olo kun tietää lähtevänsä. Ei ole oikein pystynyt keskittymään mihinkään. 

Toisaalta tänne jää monta ihanaa naamaa joiden kanssa en tule enää olemaan tekemisissä. 

Olin tänään tekemässä ryhmätyötä kun yksi luokkalaisistani tuli kysymään että koska olen lähdössä.

– Katarina, hvornår går du til hjem?

– Mandag.

– Mandag?

– Ja, den her er min sidste kurs. 

– Så du kommer ikke næste uge?

– Nej.

– Aaa. Okej.

Sydämeni särkyi ihan totaalisesti hänen hämmästyneelle ilmeelleen :D ”niin nopeasti? aijaa…”  Sniff. Varsinkin hän parin muun tyypin lisäksi on ollut koko syksyn niin ihana ja auttavainen ja aina katsomassa perääni. Toivon heille niin paljon kaikkea hyvää tulevaisuuteen, jotkut ihmiset vaan on niin upeita täysin pyyteettä. Ja varmasti juuri tästä tyypistä tullaan vielä kuulemaankin, sen huomaa heti, kyseessä on niin ammattitaitoinen henkilö ja kaikkien kaveri. Katsotaan vaan niin parin vuoden päästä esittelen hänen yrityksensä samalla lailla kuin WOUDin vähän aikaa sitten. 

Olen niin onnellinen että tulin tänne. Eikä tää varmasti ole viimeinen kerta, jos minä saan päättää.