Nostalgiapuuskia

Deadlinet lähestyy. Edelleenkin on se tunne että kokoajan on perjantai kun viikot menee niin nopeasti. 

Onneksi tällä viikolla olin tosi ahkera verstaalla ja sain tuolin prototyypin tosi hyvään vaiheeseen.  Hitsasin prototyypin metalliosat yhteen itse!! Nauratti kun opettaja vaan jätti mut melkein saman tien hitsailemaan yksikseni, ”mää tuun kohta takasin”. Eikä tullut. Menin sanomaan että hitsasin kaksi osaa ja hän sanoi ”No tottakai hitsasit. Jatka vaan.”. Aa ok. 

Vähän surettaa että opettajan työsopimus loppuu pian. Jotenkin haikeaa. Tuossa se on neljä vuotta ratkonut kaikki mun ongelmani verstaalla. 

Ja verstaskaan ei kohta ole käytössäni. Mitä mää sitten teen?!?! Pakkohan tässä on vielä opiskella lisää että sais rakentaa ilmaiseksi prototyyppejään. :D Vaikka en halua puusepäksi, rakastan silti fyysisiä käsitöitä tosi paljon, käsien likaamista ja puunhiomista. Se on niin ihanaa ja rentouttavaa. Eikö tuo koulu vois jatkua niin että käyn jossain päivätöissä ja meen vaan sitten kun kerkeän verstaalle jossa se sama opettaja vois olla auttamassa kun en osaa jotain? Eiks olis hyvä diili?

Kesäkin lähestyy. Ylläoleva kuva on Ruissalosta , viime heinäkuulta. Kesän tulo tuntuu olevan joka vuosi vielä entistäkin ihanampaa. Mietin taas sitä , miten ihanaa onkaan olla herkkä ihminen. Siis sillä tavalla herkkä, että tunteet on aina maksimissaan. Kun on onnellinen jostain, se on aina tajunnan räjäyttävää onnea. Saatan katsoa iltaisin töistä tullessani  kirkasta taivasta ja alkaa melkein itkemään kun se näyttää musta niin ihanalta. Oon myös ainakin kerran haistanut jo sellaisen kunnon sateen tuoksun , tai enemmänkin maan tuoksun sen jälkeen kun on satanut. Se on yksi taivaallisimmista tuoksuista mitä tiedän. Parasta.

Olen myös maailman nostalgisin ihminen ja fiilistellyt elämääni viime viikkoina ihan olan takaa. Kaikkea mahdollista, lapsuutta ja veljieni lasten kasvamista, ja varsinkin aikaa Tanskassa. Punon juonia seuraavaa siellä oleskelua varten. Mietin että jos olen jo 23-vuotiaana näin kiinni menneisyyden nostalgiassa (varsinkin sellaisessa että jo yhdenkin viinilasillisen jälkeen meinaan olla jo tippa silmässä että ”oi silloin Tanskassa..), mitä olenkaan 20 vuoden päästä? 

Löysin tämän youtubesta ja itkin silmät päästäni. Muistan tästä niin pelottavan elävästi lapsuuden, tuo musiikki ja ihan kaikki tuossa videossa on niin tarkassa muistissa! Noi vesivärit millä se maalaa! Mutta varsinkin toi musiikki. En viitsi kuunnella sitä nyt että en pilaa meikkejäni. Liian kaunis. Se viattomuus kun oli jotain kuusi vuotta vanha. Milloin musta tuli aikuinen?