Eteenpäin vaikka ryömien.

Jep, tämä oli minun viikkoni. Elämä vaan päätti ottaa jonkun ”haista paska onnesi kanssa” -asenteen. Tänään tuli kyllä myös hyvä olo parista asiasta.

Lähdin aamulla rättiväsyneenä koululle kun oli vielä pimeää. Alimmassa kerroksessa rapussani on perhepäiväkoti, ja hoitotäti oli juuri pukemassa pientä poikaa käytävässä. Poika itki eikä olisi millään halunnut pukea. Tervehdin tätiä ja hän takaisin. ”Hej” ”Hej hej”.  Poika koki myös velvollisuudekseen tervehtiä, mutta koska hän myös itki samaan aikaan, tuloksena oli maailman sydäntä särkevin ja lohduttomin ”Hej hej” minkä olen ikinä kuullut.  Mua nauratti koko koulumatkan. Tajusin että on tämä maailma aika kiva paikka jos tuollainen asia pystyy saada hymyn aikaiseksi.

Koulussa oli superrankkaa koska sain odotella esitelmävuoroani kuusi tuntia. Koko se aika siis sydämentykytystä ja levottomuutta, lisäksi nälkää ja univajetta. Olin tyytyväinen työhöni vaikka tiesin etten ollut valmistanut sitä ihan puusepän taitojen mukaisesti, lopputulos näytti kuitenkin hyvältä. Pistän kuvia myöhemmin. Opettaja sanoi ensin että ”Yeah I kind of like it.” Ja toi on mulle jo siis iso voitto tän opettajan kohdalla. Sitten hän sanoi vielä että ”The more I look at it, the better it looks.” Tossa vaiheessa olisin voinut jo heittää voltteja! 

Tuntui ihanalta laittaa valmis työ esille koulun käytävälle muiden kanssa. Vaikka elämä onkin kuinka sekaisin, käsillä tekeminen ja luovat työt ovat parasta terapiaa.  Olen iloinen myös siitä, että mulla on täällä ihmisiä joiden kanssa yhdessäolo on pelkkää nauramista, se on toinen parhaista terapiamuodoista.

 

Pahoittelen että tää blogi on nyt tälläistä vuodatuspäiväkirjaa mutta luovuus ei juuri riitä muuhun. Kyllä tämä tästä vielä inspiroivammaksi muuttuu :)