Happy, happy & happy

Mun tekee taas vaan mieli sanoa, että voi että on hienoa olla täällä. Taidan vähän toistaa itseäni. Unelmien toteuttaminen on vaan parasta. Se tunne, kun pääsee eteenpäin elämässään ja tajuaa että tää on just se paikka jossa mun pitää nyt olla.

Muistan kun mulla oli pari vuotta sitten Turustakin se fiilis että sinne mun vaan on päästävä, se kaupunki huutaa mun nimeä, vaikka en ollut käynyt siellä kun tyyliin kesällä ohimennen ruississa. Ja kappas, oon ollut siellä onnellisempi kuin koskaan.

Köpiksestä tuli sama tunne ja täällä mä vaan olen. En osaisi asua näin isossa kaupungissa hirveän pitkään, mutta kolme kuukautta on just sopiva aika että kaikki ajatukset ja ajattelutavat muuttuu ihan uusiksi. Tuntuu että oon oppinut elämästä jo viikossa enemmän kuin koko vuonna ja sama vauhti tulee vaan jatkumaan.

Tää voi kuulostaa vähän hassulta mutta vaikeinta just nyt on tää asuminen, koska mietin edelleenkin kokoajan pitääkö mun sanoa moikka kun lähden ulos! Tuntuu tyhmältä sanoa se joka kerta, mutta sitten tuntuu tyhmältä tulla takaisin jos sillonkaan ei sano moi. En tiedä mitä nää multa oottaa, mikä on niiden mielestä kohteliasta. 😀 En ois osannut kuvitella etukäteen että tää vois olla joku ongelma mutta kyllä se vaan on! Varsinkin Kim on niin maailman sympaattisin ihminen että en haluais millään olla epäkohtelias. Mietin jo kerran että ihan sama, ne saa pitää mua outona introverttina suomalaisena jos haluaa, mutta ÄÄÄ ei se nyt menekkään ihan niin yksinkertaisesti. Okei, tätä on tosi vaikeaa selittää mutta toivottavasti joku ymmärsi.

Huomenna kuvaan työpaikan ja teen siitä tarkemman jutun :) 

Tän bändin kaikki biisit sopii jotenkin täydellisesti Köpis-soundtrackiksi just nyt. Just oikea tunnelma.

– Kata