I won’t take the easy road

Jaahas, elämä. Että sellaista sitten tällä kertaa. 

Olen tässä tosiaan hetken unelmoinut syksystä Norjassa. Pari viikkoa sitten sain kuulla että olisi ehkä mahdollista saada oman alan kesätöitä. Mietin että mitäs ihmettä, mikä vuosi tästä on oikein tulossa jos noi molemmat toteutuu! Ajattelin että ei voi käydä niin, ettei kumpikaan toteudu.

Ei sais ajatella noin. Koska juuri niinhän siinä kävi. 😀 Sain Norjasta viestin että hakijoiden määrä oli ollut liian suuri. Mikäs siinä, ainakin yritin. Mun on selkeästi nyt tärkeämpää olla Turussa. Ainakaan tää ei nyt kaatunut opettajien mokailuihin, vaan mun ei muutenkaan ollut tarkoitus mennä sinne.

Aloin miettimään että ehdin kyllä olemaan ulkomailla ja tekemään oman alan hommia tulevina vuosina, tollaisten asioiden kanssa ei muutenkaan kannata hätäillä tai olla kärsimätön. Ne tulee kyllä kohdalle. 

Mutta Turkua , nykyistä työyhteisöä ja opiskelukavereita mulla ei tule olemaan aina. Ehkä on tarkoitus että vietän nyt sen ajan heidän kanssaan, minkä voin. Ehkä elämä on viisaampi kun minä. 

Ei kaikkia naruja elämässään voi vetää niinkuin haluaa. 

Istuin junassa mieli täysin tyhjänä menneestä päivästä. Sitten ymmärsin kuunnella First aid kitin uuden biisin, ja voi. Sieltähän tämä biisi tuli taas kertomaan mitä ajatella elämästäni just nyt. En olisi osannut sitä paremmin itsekään sanoa. 

 

I don’t want to wait anymore

I’m tired of looking for answers

Take me some place where there’s music and there’s laughter

Regret, remorse, hold on, oh no I’ve got to go

There’s no starting over, no new beginnings, time races on

 

I hear a voice calling 

Calling out for me

These shackles I’ve made in an attempt to be free

Be it for reason, be it for love

I won’t take the easy road

 

The easy road, the easy road

I won’t take the easy road