Jag tänker aldrig dö

Moi. Oon aivan kuitti tästä ja eilisestä päivästä, ollut jotenkin kamalasti hommia. Mun työpäivät on tosiaan 8.30-16.30 yhdellä puolen tunnin lounastauolla ja kävelen junalta työpaikalle sen 2 km. Huhhuh. Kyllä mä totuinkin jo suomessa pitkiin koulu + työpäiviin ja kävelyyn mutta en sentään tälleen viisi kertaa viikossa. Onneksi nyt perjantaina täällä on joku pyhäpäivä. 

Työ on monella tavalla hienoa ja hauskaa mutta nyt selviää aika hyvin se etten todellakaan voisi tehdä tälläistä kokoaikaisesti, vuodesta toiseen. Työpaikkanakin Jesper Holm on tosi mukava mutta silti, luulen että sille on ihan syynsä miksei siellä ole naisia paiskimassa noita hommia kahdeksaa tuntia päivässä.

Daniel on yrityksessä sales manager ja hoitaa kaikki tilaukset ja asiakaspalvelua ja tekee satunnaisesti myös verstashommia, paketoi huonekaluja yms. Sen työnkuva näyttää mun mielestä aika kivalta. Mä tosiaan opiskelen muotoilijaksi mutta musta tuntuu että mulla ei ole tarpeeksi silmää suunnittelemaan omia tuotteitani. Jesperillä on ihan mielettömän hienoja tuotteita ja tuntuu että mun luokkalaisetkin osaa suunnitella vaikka mitä upeaa, mulle tulee vaan sellanen että ei hitto en mä osaisi keksiä mitään tollaista. 😀

Haluan vaan tehdä töitä tällä alalla, olisin ihan onnellinen tossa Danielinkin hommassa. Jos sais vielä jotenkin sisustusta liittymään näihin töihin niin se olisi ihan mahtavaa. Sen oon huomannut kyllä että tää on se mun intohimo mikä kiinnostaa kaikkein eniten, en mä muuten todellakaan jaksaisi opiskella keskinkertaisessa koulussa ja tehdä hiki hatussa raskasta työtä palkatta. Se tunne, kun saa pakattua valmiin tuotteen pakettiin ja näkee asiakkaan tyytyväisen ilmeen on ihan mahtava.

Sain kiinnittää tänään sohvaan niitä jalkoja joita hehkutinkin yhdessä postauksessa. Ehkä haasteellisin työ mulle tähän mennessä, mutta voi että tuntui hienolta kun kokeili sitten laittaa sohvan seisomaan omille jaloilleen ja se seisoi täydellisesti suorassa eikä ”linkannut” yhtään. Jesperkin tuli katsomaan lopputulosta ja voin kertoa että se ihminen ei turhaan sano että ”perfect” ja hymyile. Tuntui tosi hyvältä. 🙂

Ja tässäpä ihana biisi:)

– Kata