Kun kohtalo johdattaa
En tiedä uskotteko te kohtaloon. Minä en usko ihan sataprosenttisesti, uskon että voimme vaikuttaa monilla tasoilla sekä positiivisesti että negatiivisesti siihen suuntaan mihin elämä menee. Välillä kuitenkin tuntuu hirveän vahvasti että kaikki asiat kietoutuu jotenkin pelottavan paljon yhteen ja pisteet yhdistyy silmien edessä. Jos olette lukeneet Paulo Coelhon Alkemistin, se kirja kuvaa täsmälleen tämän tunteen.
Tässä tulee nyt vähän kertausta mun elämäni tapahtumista, jos tätä blogia on lukenut kauemmin niin asiat on kyllä tuttuja.
Nyt viime aikoina on huvittanut eniten se, miten mun elämä on vaan jostain syystä jotenkin päättänyt että minä menen Aarhusiin, että asun siellä vielä joku päivä. Tanskalainen kaupunki jolla ei ollut mitään klikkiä elämääni vielä lukiossa. En tiennyt koko paikasta yhtikäs mitään.
Kun olin lukion jälkeen kansanopistossa, luokkalaiseni haki Aarhusin arkkitehtikouluun ja pääsi sinne. Muistan kuin tällöin koko ajatus tuntui hurjalta, että joku lähtee noin vain tanskaan yksin. Mikä Aarhus? En tosiaan ajatellut että voisin itse tehdä mitään vastaavaa, vaikka pohjoismaat kiinnostikin.
Nyt olen opiskellut monta vuotta Novian ammattikorkeakoulussa muotoilua. Olen tehnyt töitä myös Unicefilla. Ekana kesänäni Unicefilla tutustuin muuan Lauraan, joka ilmoitti lähtevänsä opiskelemaan Aarhusiin syksyllä. Niin hän lähtikin, niin vain häippäisi. Aarhus tuntui vieläkin aika kaukaiselta sumulta. En nähnyt edelleenkään itseäni tekemässä samoin. Ajattelin että ulkomailla opiskelu on iso juttu ja sieltä ei niin vaan tulla takaisin.
Tanska tuntui ilmiselvältä vaihtoehdolta viime vuonna kun halusin harjoitteluun ulkomaille. En muista mistä se ajatus tuli. Se vaan tuli. Oli sellainen intuitio että tietenkin. Pomoni Jesper, joka on edelleen yksi vaikuttavimmista ihmisistä joita olen koskaan tavannut, on kotoisin Aarhusista. Tuli olo että jos täällä tapaa tuollaisia tyyppejä jo se on ihan pätevä syy palata takaisin.
Tänä vuonna oli Tukholman muotoilumessut (jotka oli ylipäätään yksi isoimmista ja hienoimmista kokemuksista mun elämässä tähän mennessä) joissa yksi tanskalainen nainen ihastui suunnittelemaani lamppuun totaalisesti. Sain dstrands.dk – kontaktin johon nainen halusi ehdottomasti mut mukaan. Nainen asuu ja pitää yritystään Aarhusissa. Missäpä muuallakaan.
Yritin keväällä hakea Norjaan opiskelemaan. Elämä totesi että paskat sinä sinne menet. Sain toukokuussa soiton töihin että Herningissä on koulu jossa on sulle paikka jos haluat. Herning sattuu sijaitsemaan Aarhusin vieressä. Otin paikan vastaan.
Täällä tapasin pitkästä aikaa Lauran sekä hänen kanssaan asuvan toisen suomalaisen Lillin, joka on opiskellut samalla linjallani kanssani Noviassa. Hän opiskelee nyt Aarhusin arkkitehtikoulussa. Heidän kanssaan asuu myös tyttö jonka nimi on Astrid, joka on nyt luokallani TEKO:ssa. Että semmoista.
Musta tuntuu usein siltä että elämä tietää kaiken kuitenkin paremmin ja että tälläisen pienen ihmisen on loppujen lopuksi vaikeaa yrittää ihan kamalasti siihen vaikuttaa. Mua on alkanut nää Aarhus-assosiaatiot kuitenkin pikkuhiljaa jo ihan naurattamaan, miten voin joka suunnasta saada vihjeitä tästä pienestä tanskalaisesta kaupungista? :D
Ja vielä sekin, mikä tunne mut valtasi kun olin kaupungissa ekaa kertaa ja valtaa edelleen. Sellainen maailman luonnollisin ja kotoisin olo. Mitä muuta sitä voisikaan tuntea paikassa joka yhdistää joka ikisen asian mun elämässä. Mun elämähän siis alkoi siitä kun lähdin Riihimäeltä. Siitä lähtien kaikki tiet on vieneet tänne. Se on vaan ihan loputtoman jännittävää.
En todellakaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä sanottavaa ja annettavaa Aarhusilla tulee mulle olemaan, mutta aion ottaa siitä selvän.