Lääppijä

Muutettuani viisi vuotta sitten pois Riihimäeltä olen varmasti muuttunut ihmisenä eri tavoin. Itse sitä on vaikeaa huomata.  Nämä vuodet on tullut      vietettyä 95% suomenruotsalaisten, turkulaisten ja tanskalaisten seurassa. Ainakin yksi piirre heistä on tarttunut vahvasti.

 

Musta on tullut hirveä lääppijä!!

Tänä vuonna olen pitkästä aikaa kerennyt kotibileisiin ja sosiaalisiin juttuihin myös Turun ulkopuolella, ja huomannut tämän piirteen selkeästi. Riihimäellä comfort zone on kaksi metriä. Ruotsinkielisten, turkulaisten ja tanskalaisten keskuudessa kolme senttiä.

Muistan kun joskus menin ekoja kertoja töihin ruotsinkielisiin kaupunkeihin, ja olin melkeinpä kauhuissani siitä miten lähelle tuntemattomat ihmiset tulivat seisomaan, niin lähelle että jokaisen silmäripsen voi laskea. Ja läimäyttivät selkään, tai taputtivat selkää tai kättä. Hämäläinen oli järkyttynyt. Muistan kun vielä viime vuonnakin olin vähän monttu auki törmätessäni vanhaan opiskelututtuun Karjaalta. Poika halasi, vaikka me ei oltu koskaan vaihdettu kuin maksimissaan kymmenen sanaa. Olin järkyttyneen yllättyneen mielissäni. Nyt olen itse tuo halailija. 

Nyt viettäessäni aikaa esimerkiksi pääkaupunkiseutulaisten tai riksulaisten kanssa löydän itseni jatkuvasti lääppimässä tuntemattoman ihmisen selkää, silittämässä kättä, istumassa melkein toisen sylissä sohvalla, tai halaamassa tuntemattomia ihmisiä sekä tavatessa että hyvästellessä. Siitä on tullut mulle normi. 

Sitten huomaan toisen jännittyneen kehon ja kasvot ja tajuan peruuttaa ainakin metrin verran. Sitten on taas rento meininki. 

 

Eilen ystäväni olohuoneessa oli esiintymässä eräs laulaja. Keikan jälkeen kiitin esityksestä, ja silitin hänen olkapäätään. Alkoi välittömästi hävettää. Mitä helvettiä mä tässä nyt taas oon hiplaamassa. 

Että ei mulla muuta, sori kaikki Turusta idemmässä asuvat suomenkieliset ihmiset, saatatte joskus törmätä tälläiseen blondiin joka roikkuu kaulassanne koko illan. 

 

https://www.youtube.com/watch?v=7c4uLWeEMKo