Mihin olen menossa?
Nyt kun kaikki reissut ja kesäsähellykset alkaa olla takanapäin, arki on taas ihanan normaalia ja vapaata vielä hetken ennenkuin koulu täyttää päivät täydellisesti. On tosi paljon aikaa olla ihan vaan kotonaan omassa rauhassaan …… Ja miettiä asioita. Nyt on ekaa kertaa varmaan kahteen kuukauteen sellainen hengähdystauko että jaksaa miettiä elämäänsä vähän syvällisemmin, nähdä sen ihan uudessa valossa. Ja mitä se tarkoittaa? Kriiseilyä. Mä täytän pian jo 22, järkyttävää. Siis ihan naurettavaa että se on järkyttävää, mutta kun se vaan on. Mihin nää vuodet menee tälläsellä vauhdilla, äsken oli uusivuosi?
Mulle on kerennyt hiipimään mieleen taas mitä masentavia ajatuksia ja pelkoja, mitkä ei todellakaan kuuluis olla osa elämää varsinkaan keskellä ihanaa kesää. Mua lähinnä pelottaa tulevaisuus. Mulla on paljon hyviä ystäviä, mutta ei sellaista omaa porukkaa mikä kaikilla kuuluisi olla jäljellä lukioajoilta, sellaista jonka kanssa vietetään juhlapyhät ilman randomeita naamoja. Tulevaisuus näyttää pelottavalta sumulta, koska mua pelottaa että asun 10 vuoden päästä yksin kymmenen kissan kanssa ja vietän joulut äidin kanssa niinkuin aina tähänkin asti. Ikisinkkuus tuntuu vaan kasvavan pallona jalassa mitä enemmän ikävuosia tulee, mikä saa pelkäämään etten koskaan saa perhettä tai lapsia vaikka haluaisin. Mulla ei ole millään tavalla yksinäinen olo, mutta silti tuntuu ettei mun asiat oo mitenkään niin miten pitäisi tässä iässä olla, minkä tiedän olevan maailman ääliömäisin ajattelutapa.
Yritän tottakai hukuttaa kaikki nää ajatukset viettämällä paljon aikaa parhaimpien tyyppien kanssa, mutta kun siihen onnellisuuskuplaan pääsee oikein syvälle , sieltä nousee yhtäkkiä välillä pinnalle ja kauhistuu taas kerran että mihin kaikki aika on mennyt.
Tää on maailman eniten first world problems, tiedän kyllä miten miljoonat ihmiset olisi mun asemassa aivan helvetin onnellisia eikä valittaisi mistään. Miksi ihmisen pitääkin olla tälläinen ettei mikään riitä? Miksei voi olla onnellinen siitä että on ruokaa, katto pään päällä ja ystäviä? Mulla vielä sattuu olemaan aivan helvetin kaunis kämppä, unelmien työpaikka ja opiskelenkin just sitä mitä haluan. Haluaisin oppia olemaan niin paljon kiitollisempi siitä mitä mulla on, hyväksymään menneisyyden ja luottaa täysin siihen että mulla on tulevaisuudessakin asiat hyvin.
Tyytyväisyys on vaikea laji
Maailma on täynnä joutavaa marinaa
Haluu haluu haluu, muttei saa mitä haluu
Sitku saa, mitä haluu, ei haluu, mitä saa
Kiitollisuutta, mä haluun nähä kiitollisuutta
Vähän enemmän kiitollisuutta, mun sydämeen ja mihin ikinä mä meen
Pitää olla kiitollisempi ja joka päivä, joka ilta vain enempi
Tän biisin kanssa en vois olla enää enempää samaa mieltä. Niinpä, kunpa osaisi! Puhuttiin muuten yhden kaverin kanssa siitä miten välillä darrassa on tosi herkässä tilassa ja kaikki itkettää, mulla on just nyt tälläinen olotila ja kaikki pelkkien hyvien ystävien ajatteleminenkin meinaa saada kyyneleet silmiin. :D Ton biisin lause
”Olen siunattu lapsesta saakka
Olin äitini siunattu taakka”
sai viimeistään kyynelkanavat aukeamaan täysin . HUH HUH.
– Kata