Onnellinen ihminen

Ensinnäkin, ei helvetti Lily.fi. Onko pakko kaatua viideksi päiväksi nyt kun jokaisesta päivästä tällä viikolla voisi kirjoittaa A4:sen verran tekstiä? Tää turha sivujen uudistus olisi ihan hyvin voinut osua myös keskelle harmaata lokakuuta! No, ainakin kuvakoko on kivasti isompi jos ei muuta! Kuvassa olen minä lounastaolla ja työpaikka näkyy taustalla 🙂

Tiistai oli maailman hienoin työpäivä ja muutenkin yksi parhaista päivistä mun elämässä ikinä. Ei nää muutkaan päivät oo paljoa huonompia olleet. Tein tiistaina siis ekaa kertaa töitä toimiston puolella, sain tehdä teknisen piirustuksen isosta kirjahyllystä. Ensin stressasi kun piti ihan itse laskea kaikki mitat ja hyllyjen välit mutta ei se loppujenlopuksi ollutkaan niin vaikeaa. Maailman kivointa työtä, katselin vieressä Jesperin keskittynyttä työntekoa ja ikkunasta rypsipeltoa ja tuntui ettei elämä vaan vois mennä enää paremmin. Työmiehet oli myös hyvällä päällä ja sain jälleen kerran nauraa vatsalihakset kipeiksi niiden sekoilulle 😀 Työpäivän kruunasi vielä se että kun olin lähdössä kotiin, Jesper tuli  sanomaan että asiakas oli ollut tyytyväinen mun tekemään piirustukseeni. Tuntui vaan NIIN siistiltä. Koulussahan me tehdään kaikkia hienoja töitä mutta täällä nää menee oikeasti asiakkaille ja sitten kun saa vielä kuulla että ne on tyytyväisiä, oikeasti maailman hienointa.

Mun pitää kyllä saada työporukasta joku kuva tännekin, tuntuu hassulta vaan selittää randomeista kasvottomista tyypeistä. Kaikki on niin omia persoonallisuuksiaan. Uskomattoman ihania kaikki! ”Katarina don’t stress, everybody here like family!” kuvaa aika hyvin koko yleisfiilistä työpaikalla. 

Kun olin lähdössä kotiin töistä, olin ensin huolissani saako junaan viedä takeaway-kahvia kun en ole oikeastaan koskaan siellä sellaista nähnyt, sitten viereen istuu kolme ihan normaalia työnaista ja avaa siinä tyynesti kaljat. Siis silloin oli tiistai 😀 Suomessa tulee kyllä ikävä tätä rentoa meininkiä, en tajua miksi siinä maassa pitää kieltää kaikki. Vaikka rakastankin kotimaatani niin siinä maassa on kyllä jotain helvetin outoa, voisin tehdä vähän pidemmän postauksen näistä fiiliksistä paremmalla ajalla. Eli ehkä ensi kuussa.  Tuntuu että vuorokaudesta loppuu taas tunnit, en kerkeä edes pyykkiä pesemään tällä hetkellä ja huonekin on sotkussa. 😀

Keskiviikkona tuli taas kunnon lämpimät ilmat ja Simon lähetti illalla viestin että lähdenkö sen kanssa istumaan puistoon, no lähden. Aurinko kuitenkin laski aika pian ja mua alkoi nukuttaa toden teolla joten olin aika ajoissa kotona. Tuostakin miehestä täytyy kertoa vielä erikseen.

Mitähän muuta. Ei kai mitään kummempia tule mieleen näin superväsyneenä ja kaikkensa antaneena työviikon jälkeen.

Oon siis edelleenkin onnellisempi ihminen kuin koskaan. Vähän vaikeeta edes kuvailla sanoin. Kuullaan taas!

– Kata