Alku ei ole helppo koskaan, missään. Mutta toka päivä on aina ekaa parempi. 

Matkustuspäivä oli rankin pitkään aikaan. Nukuin yöllä tunnin. Jo koneessa hymyilytti tanskalainen stuertti joka sanoi morgen, Kööpenhaminan lentokentällä hymyilin entistä enemmän. Matkustimme yhdessä suomalaisen opiskelijan kanssa Herningiin. Oli kuuma. Ympärillä näkyi loputtomia peltoja, isoja siltoja, merta, söpöjä tanskalaiskyliä (esim Vejle näytti hullun ihanalta) ja lehmiä.

Olin illalla niin väsynyt etten tajunnut mistään mitään, enkä jaksanut edes pitää puhelinta kädessä. Oksetti ja vatsa oli sekaisin. Päätin kuitenkin heti etten tee siinä tilassa mitään johtopäätöksiä mistään, vaan nukun ensin hyvät yöunet.

Ja tänään kaikki on ollut hyvin. Asunnot ovat isoja ja valoisia, täällä on puulattiat ja tiskikone. Ikkunastani näkyy tanskalaista lehtimetsää melko pitkän matkan päähän. Söimme aamupalaa kahden saksalaisen tytön kanssa, ja tänne saapui juuri yksi latvialainen. Illalla mennään kaljalle. Ei täällä tarvitse ainakaan yksin olla!  

Keskusta näyttää myös söpöltä, tuli jotenkin heti brittikylät mieleen. Pieniä, kivisiä taloja, pari irkkupubia. Nyt jo naurattaa komeiden miesten määrä, en ymmärrä miten tälläisessä pikkuisessa paikassakin kaikki vastaantulijat näyttää Mads Mikkelseneiltä. Siis ihan oikeasti 😀

Huomenna nään koulun, ja odotan siltä paljon. 

Täällä on ihanaa vaikka kotiutumisessa kestää varmasti vielä pari viikkoa. Odotan innolla että oppisin Tanskaa edes sen verran että ymmärtäisin puhetta.

Ja päätin muuten että aloitan tän syksyn aikana muotoilublogin, mille on jo nimikin valmiina. Haluan vaan panostaa siihen ihan kunnolla, joten tarvitsen ainakin yhden koodaajan avukseni, samoin haluan etsiä hirveästi taustatietoa ja esimerkiksi paljon eri muotoilijoita ja yrityksiä joista kertoa. 

Tälläiset tunnelmat tänään, katsotaan nyt mitä se huominen tuo tullessaan 🙂

Lähtö on edessä. Suomen ilmat näyttävät keskisormea. Että lälläslää, tässäpä on tää kaikki kaunein mihin pystyn. Toisaalta samalla lailla tämä sää vittuilee kaikille töihin palaaville. Minä lähden vuorokauden päästä ja seuraavaksi kun olen täällä, vihreys on poissa.

Mua hymyilyttää kaikki, ihan kaikki. Mikään ei pelota. Lähtö tuntuu luonnolliselta. Maailman luonnollisimmalta. Olikin jo aika palata sielunmaahan. 

Tämän kesä tekee. Elokuu on paras kuukausi. Iho on ruskea, pää on täynnä kesämuistoja, olo on legendaarinen. Miksi en lähtisi, kun Suomi ja ystäväni eivät kaikkoa mihinkään. 

Yritän vaan olla mahdollisimman paljon ulkona ja imeä kaikki viimeiset kesäenergiat itseeni. 

Olen jättänyt monet erilliset hyvästit, ja on ollut hauskaa että ne on olleet paljon positiivisempia ja vähemmän rankkoja kuin viime vuonna vaikka nyt lähden paljon kauemmaksi aikaa. Ehkä mun läheiset ja minä ollaan jo tottuneet. Se on vaan hyvä asia. Näin ystävän jonka olen nähnyt viimeksi puoli vuotta sitten ja pystyimme noin puolen tunnin sisään keskustelemaan aivan kaikesta miltä on viime aikoina tuntunut. Muunlaisia ystäviä en kaipaakaan elämääni.

Oli myös yllättävän helppoa luopua kämpästä, jota oon pitänyt Turun kauneimpana. Musta tuntuu että uusi vuokralainen osaa arvostaa sitä enemmän kuin minä nyt, pitää antaa muillekin vuoro rakastua siihen. Minä löydän kyllä vielä yhtä hyvän tai jopa paremman paikan.