Tai no, olin oikeastaan eilenkin vapaalla. Pääsin käymään Turussa ihan omassa rauhassa ja voi että miten stressi häipyi taivaan tuuliin. En ole jostain syystä osannut pitkään aikaan nukkua viikonloppuisinkaan kunnolla, vaan herännyt aina viimeistään kahdeksalta. Nyt kroppa tajusi viimein että on pieni loma, ja nukuin melkein kellon ympäri. Ihaninta ikinä. 

Mikään ei ollut muuttunut. Opettaja pyöräili vastaan jokirannassa ja moikkasi niin iloisesti että meinasi ajaa Aurajokeen. Kävin koululla, missä luokkalaiseni oli verstaassa sahaamassa puuta. Törmäsin keskustassa työpaikkani tiiminvetäjään, joka sanoi että Jos ei hela heilu helluntaina niin millos sitten.

Musta tuntuu turvalliselta lähteä kaupungista, koska tiedän että asiat on Turussa täysin samalla tavalla kuin palaan. Lähden juuri sen yksinkertaisen asian takia, koska mä voin. Nyt on kaikki hyvin, mutta niin on myös silloin kun tulen takaisin. 

Ihaninta on ollut huomata joidenkin kavereiden selkeät innostuneet reaktiot kun olen sanonut lähtemisestäni. Pelkästään onnittelemalla ja nauramalla. Koska hekin tajuavat, että mikään meidän välillä ei tule muuttumaan.

Mieleen hiipii vaan taas samat stressaukset kuin viime vuonnakin ennen lähtöä, pelko että tämä kaatuu vielä johonkin. Ja samalla tavalla nyt rauhoittaa hyväksyvän viestin miljoonaan kertaan lukeminen. 

”Vi glaeder os at modtage dig sammen med vores andre udvekslingsstuderende.”

MODTAGE DIG. Modtage dig. Rauhoittavaa.

https://www.youtube.com/watch?v=vOgfjMCZbxk#t=183