Se on kesä nyt! Tällä viikolla se alkoi. Ekat pääskyset, ekat pussikaljat. Ikkunasta ulos katsoessa näkyy viimein vain vihreää eikä paljaita puita. Olin eilen huippuhyvällä Pariisin Kevään keikalla, jossa törmäsimme viime kesän tamperelaisiin jatkokavereihin. Kesä ja kärpäset, eikun tamperelaiset jatkokaverit.”HEI TE OOTTE NE SILTATYYPIT!” 

Kun bändi tuli soittamaan encorea, yleisö huusi biisitoiveita. Jostain kuului ”Tuu rokkaa mun tanssilattiaa”, mistä innostuin kovasti ja huusin saman toiveen ilmoille. Tamperelainen tyyppi sanoi olleensa kyseinen huutaja. Mitä hittoa oikeasti. 😀

Olin tänään käymässä koululla, ja opettaja tuli vastaan. Hän sanoi että mitä ihmettä sä täällä taas teet, nyt heti kotiin syömään jäätelöä, nyt on kesä. Ok! Tein nyt myös tälläisen kesäsuunnitelmalistan. Tuntui vain että tästä tulee väkisin tämmöinen kliseinen, mutta ei se mitään.

Kesällä minä aion:

Viettää vapaa-aikani jokirannassa

Koska maailma näyttää niin kauniilta sieltä käsin, istuessaan nurmikolla ja nähdessään sen kaiken oman kaupunkinsa kauneuden. 

Juoda aamukahvit veden äärellä

Asun niin lähellä vettä että on pakko nauttia tästä mahdollisuudesta niin kauan kun voin. 

Ajaa autolla Kainuuseen juhannusta viettämään

Aikatavoite: Alle 24 h, vaikka jäädäänkin jokaiselle siistille huoltoasemalle ja rannalle hengailemaan, ja pidetään vessataukoja vartin välein.

Viettää niin paljon aikaa porukoilla kuin mahdollista

Äiti asuu järven rannalla maailman kauneimman luonnon keskellä, talo on iso ja kaunis ja siellä on kissakin. Aivot ei nollaudu täysin missään muualla. Ja saan myös ilmaista ruokaa ja viiniä.

Pyöräillä lyhyessä hameessa häpeilemättä

 Tiedätte varmasti sen tunteen miten ärsyttää kun liikkuu lyhyessä hameessa, miehet huutelee perään että hyvin näkyy (viimeksi näin kävi viime viikolla) ja kiroaa mielessään ettei enää koskaan pue sellaista hametta. Tänä kesänä aion pukea just silloin kuin huvittaa. Ja kulkea korkkareissa ja punaisessa huulipunassa näyttävän näköisenä, myös yksin, vaikka en pidäkään kenenkään tuijottavista katseista. 

H2Ö

Ruissiin nyt jokatapauksessa päädyn, niin otetaas mieluummin tavotteeks tää! Pakko päästä! 22-PISTEPIRKKO! Oispa samanlaiset ilmat kuin viime vuonna. 

Juosta paljon

Oon haaveillut varmaan puol elämää siitä että jaksaisin juosta yli kilometrin, ja omistaisin sellaiset ihanat juoksijan jalat. Tänä kesänä aion päästä kohti sitä unelmaa!

Pussailla

YOU KNOW!

Ottaa askelia kohti itse pärjäämistä

Ilman mitään rahallista tukea mistään, vaan ihan pelkästään itse ansaitsemallani palkalla. Huih. 

Muuttua kesä-ihmiseksi

Sen parempaa ei olekaan. Kesäihminen ei nää ympärillään mitään negatiivista ja elää hyvin yksinkertaista elämää.

+ Villi kortti: Yhteiskuva Aki Mannisen kanssa

Kuva kertoo enemmän kuin sanat… Aki Manninen on vaan viihdyttävin tositv-tähti koskaan ja ois maailman parasta päästä sanomaan se hänelle livenä 😀

Haluan nyt myöntää ääneen, etten ole hetkeen ollut täysin onnellinen. En ole aikoihin kokenut sellaista pakahtumisen tunnetta, että en kestä enää kuinka ihanaa kaikki on. Eikä tietty aina tarvitsekaan. Saan sen fiiliksen matkustamisesta, mutta jotenkin haluaisin tapella sitä vastaan että aina pitäis olla jotain spesiaalia meneillään että olo voisi olla täysi. Haluan oppia rakastamaan omaa yllätyksetöntä arkeani yhtä paljon. 

Vaikka koitan tyytyä kaikkeen hyvään mitä mulla on, olen tylsistynyt. Aivot janoaa jotain suurta haastetta. Ihan uusia naamoja. Tuntuu että kaikki on liian turvallista ja liian samaa mitä viimeiset neljä vuotta. Mulla on kokoajan sellainen pieni kaiherrus sydämessä. Musta tuntuu että olen vähän väliinputoaja. Että teen sen mitä pitääkin tehdä, valmistuin lukiosta ja sitten lähdin opiskelemaan. Mutta en edelleenkään tiedä, mikä on se mun paikka, tai mun oma kaveriporukka. Mietin usein että missä mun pitäisi olla, jotta olo olisi täysi ja hyvä. En tiedä, teenkö mitään oikein. 

Kaikki mun elämässä vihjaa siihen suuntaan että on ison muutoksen aika. Vaikka koitankin pysyä vanhassa ja tuudittautua siihen ettei mikään muka muutu vaikka koulu loppuu. Vaikka työpaikkanikin on hyvä, mä en ole sellainen ihminen joka voisi tehdä täsmälleen samaa muuttumatonta työtä samoilla työtehtävillä vuosikausia. 

Oon joskus selittänytkin siitä että jos olisin elementti, olisin vesi. Liika paikallaan oleminen saa mut väljähtymään. Mutta kun perhana, en mä voi ikuisesti vaihtaa maisemaa. 

Haluan jatkuvasti tavata ihmisiä jotka haastaa mut, jotka ravistelee sitä mitä olen.  Sellaisia en ole tavannut nyt puoleen vuoteen. Esimerkiksi Tanskassa ollut opettaja joka epäili jokaista työtäni ja sanoi mulle lähes pelkästään kriittisiä kommentteja. Jostain syystä olen hänelle nyt kiitollinen kaikesta, vaikka silloin tuntuikin siltä että perhanan tyyppi mitä sä tollasta mulle ja mun täydellisille töille selität!!! Haluan taas tavata ihmisiä jotka kyseenalaistaa mussa kaiken. Mun aivot näköjään tylsistyy muuten ja saa aikaan sellaisia masennusfiiliksiä jotka ei oo luonteelleni yhtään ominaisia. 

Syksyksi haen muita töitä niin hyvin kuin pystyn. Mutta haluaisin myös ulkomaille. Mutta mulla on tää ihana kämppä josta en halua luopua eikä mitään hajua siitä miten vuokralaisia hankitaan. Olen päässyt nyt kaksi kertaa ulkomaille ihan hups vaan koulun kautta, seuraavaksi asia tuskin hoituu yhtä kätevästi. 

En tiedä enää mistään mitään. Tuntuu että mulla ei ole mitään. Paitsi että onhan mulla, vaikka mitä hyvää. Ja ärsyttää etten osaa olla siitä tarpeeksi kiitollinen.