To do – list

Eli mun lento Tanskaan on 6.4, aikaisin aamulla Helsinki-Vantaan lentokentältä.

Ajattelin nyt listata tännekin että mitä kaikkea mun pitäisi tehdä ennen sitä.

1. Koulutehtävät

– Rakentaa tarjoiluvaunu tammesta. Olen tehnyt kolme jalkaa. Vielä tarvisi siis kannen, yhden jalan, alatason ja jonkinlaisen viinitelineen ja koota koko homma.

– Photoshop-tehtävät, en ole varma kuinka monta niitä on.

– 5 kirjoitustehtävää aiheena kestävä kehitys. Yksi kirjoitelma on siis noin 2000 merkkiä. Ruotsiksi. Aiheet on vaikeita. Todella hidasta siis.

+ jotain randomeita pikkujuttuja, en edes muista kaikkea.

2. 10 Työvuoroa

Arki-iltoina siis. Vie aika paljon aikaa ja fyysistä ja henkistä jaksamista, mutta on silti aika pakollisia että mulla on rahaa millä elää Tanskassa.

3. Vaatteiden lajittelu

Eli mitä otan mukaan, mitä jätän ja mitkä heitän kokonaan pois. Kaapit pursuaa.

4. Viikonloppu isän luona

Aika pakollinen kun ollaan nähty viimeksi viime vuonna. Järkyttävää kun ei ikinä ole aikaa.

5. Mahdollisimman monen kaverin näkeminen

Lähinnä ei-turkulaisten näkeminen tuottaa haasteita kun aikaa on niin vähän.

6. Ostaa matkalaukku

Mulla on vaan yksi pieni laukku johon mahtuu ehkä viikon vaatteet. En haluakkaan koko vaatekaappia mukaan, haluaisin selvitä mahdollisimman vähällä mutta silti.

7. Siivota koko kämppä 

Tässä auttaa onneksi superäiti. 😀

Tuossapa pari biisiä mistä tulee matkafiilis 🙂 Varsinkin jälkimmäinen saa hymyilemään, tuntuu että kyllä kaikki menee hyvin!

– Kata

 

Suhteet Oma elämä Matkat

Paul Mitchellin hiustuotteet

Minähän oon sellainen ihminen joka ei koskaan voita mitään. En edes tajua miten jaksan silti osallistua säännöllisesti kaikkiin arvontoihin. Nyt kerrankin sattui hyvä tuuri ja voitin Lilyn toimituksesta nämä Paul Mitchellin tuotteet! 

img_8719.jpg

Vaalennetuille hiuksille tarkoitettuun settiin kuuluu shampoo, hoitoaine ja tehohoitosuihke. Shampoo ainakin lupaa puhdistaa hellästi ja kirkastaa hienovaraisesti hiusten sävyä. Shampoo ja hoitoaine onkin vähän liilaan vivahtavia.

img_8701.jpg

Mun hiukset on tälläiset lämpimän vaaleat, joten tää shampoo on varmasti hyvä taittamaan pientä keltaisuutta pois. Tuotteet tuntuu tosi laadukkailta, en pysty lopettamaan hiusten hiplaamista ja tuoksuttamista 😀 Ei kuitenkaan tule sellaista lättänää ja raskasta fiilistä vaan hiukset tuntuu ilmavilta.

Tuli muuten tarpeeseen tälläiselle köyhälle opiskelijalle! Kiitos Lily.

img_8714.jpg

Tein tänään myös ihan superhyvää salaattia parsakaalin kanssa! Parsakaali on ihanaa mutta en oikeestaan koskaan osta sitä. Antaa tosi paljon makua 🙂

– Kata

Kauneus Hiukset Testit