Oon onnellinen. Ainakin puoliksi. Sekaisin innosta, ainakin puoliksi.

Mua vituttaa se, että kun yksi huolenaihe lähtee muut hyökkää tilalle.

Nyt kun mulla on täydellinen kämppä Kööpenhaminassa ihanien vuokranantajien luona, niin tottakai mua alkoi stressaamaan mun työpaikka. Siis ihan siksi, koska se tuntuu niin absurdilta että saan oikeasti mennä ihanaan muotoiluyritykseen. Me puhuttiin pomoni kanssa tammikuun lopulla, viimeiset sanat oli ”See you in April.”  

Opettaja on sen jälkeen lähettänyt sille työsopimuksen, ja on se ilmeisesti ok koska opettaja ei ole mulle sanonut mitään. En uskalla mennä kysymään siltä asiasta koska mua pelottaa että se sanoo jotain että ”Ainiin, mun pitikin sulle ilmottaa että sen kanssa tuli ongelmia”  Eli en mene sinne.

Toinen mitä stressaan on kaikki tuet. Opintotuen muutosilmoituksen jättäminen on kokoajan viivästynyt kun luulin että ensin pitää odottaa Kulturfondenin päätöstä, sitten opintotoimisto on ollut niin käsittämättöminä aikoina auki että en ole koskaan ollut oikeaan aikaan paikalla. Pelottaa että sieltäkin tulee joku palaute että tuen hakeminen on liian myöhäistä tms.

Joka tapauksessa lähtö on KOLMEN VIIKON PÄÄSTÄ. 

Miten paljon mulla on vielä koulutehtäviä tekemättä ! Ihan pyörryttää. En vaan jaksa niistä stressata yhtä paljon kuin itse Tanskasta.

– Kata

Porukoilla viikonlopun vietto on mulle kyllä iso ase stressiä vastaan. Täällä maalla aivot nollautuu täysin, kaikkialla on niin hiljaista.



Pahoittelen ylimääräisiä välejä kuvien välillä , en saa millään niitä pois. Esikatselutilassa näyttää ihan normaalilta.

Mun hiukset on tummuneet niin paljon! Tykkään kyllä niistä silti, kasvonpiirteet tulee jotenkin paremmin esiin.

Ainoa asia mikä vituttaa on toi talvinen maisema ulkona, mun mitta on NIIN täys pakkasta ja kinoksia ettei tosikaan. Ei vaan kiinnosta 😀 vielä pitäis muutama viikko kestää ennenkuin pääsee kunnolla kevättä viettämään Köpikseen.

– Kata