Sunnuntain koomailua

Jaahas, meinasi vierähtää kokonainen viikko sitten toiseen postaukseen. Koitan tsempata, lomalla ainakin on aikaa kirjoittaa enemmän. Oon kuluttanut tän viikon mm. oman henkisen ja fyysisen jaksamisen testaamiseen. Eilen heräsin 11 tunnin yöunien jälkeen täysin väsyneenä, tuntui siltä että olisin voinut nukkua vielä koko päivän, mutta porukat raahasi joulumarkkinoille ja pääsinkin sitten ihan hyvin hereille. Turun joulumarkkinat on muuten  ehkä tunnelmallisinta koko suomessa näin joulun alla. 

joulunaikaan-turuntuomiokirkko76429.jpg

Olo on aika epätodellinen, ylihuomenna pitäis alkaa loma? Se hetki tuntuu silti olevan valovuosien päässä verrattuna tekemisen määrään mikä pitää siihen mennessä olla tehtynä.  Kohta on pakko raahautua koululle. Kyllä, sunnuntaina. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää 🙂

Mulla olisi vaikka mitä elämänfilosofioita avauduttavana tänne, mutta taidan tehdä sen sitten kun osaan jaotella ne jotenkin sopivien otsikoiden alle. 

111956740706554448_fb4ttjk0_c.jpg

Pakko sanoa että sunnuntaista en oo tainnut koskaan tykätä. Harmittaa joka kerta miten nopeasti aika kuluu, ja vaikka olisi loma niin silti tää päivä tuntuu haikealta. En vaan tykkää.  Tänään mennään luultavasti katselemaan Koskemattomat, mikä onneksi piristää ja rikkoo tän päivän kaavaa!

Moikka, nähdään luultavasti seuraavaksi keskiviikkona, kun olen lomalla. Anteeksi mitä… 

Suhteet Oma elämä Opiskelu

Hopeless Wanderer

Mä olen jo todella pitkään miettinyt että blogin kirjoittaminen voisi olla mielenkiintoista, mutta oon ajatellut ettei mun elämässä oo tarpeeks kerrottavaa, hankin sen sitten kun omistan elämän. Nyt aloin miettimään että en mä kuitenkaan tänne kaikkea laita mitä teen elämässäni, vaan voin varmasti päivitellä ihan omassa tahdissa sillon kun on jotain kerrottavaa tai sanottavaa 🙂 

Oon tosiaan 21-vuotias nuori nainen Turusta, muutin tänne reilu vuosi sitten opiskelemaan muotoilua. Sitä ennen olin vuoden Karjaalla ja alunperin olen kotoisin Riihimäeltä, monta mutkaa on nyt siis jo takana tässä elämässä! Aika useesti saa selittää tätä mun elämän kehityskaarta:D mutta Turkuun oon tosiaan haaveillut jo niin pitkään että tänne oon koittanut kaikenaikaa päästä, ja jo reilun vuoden asumisen jälkeen tiedän että tämä on mun paikka, se missä mun kuuluu olla niin kauan kuin olen Suomessa. Oon sanonut monta kertaa että Turku on mun mielentila, täällä olo tuntuu vaan kokonaiselta. 🙂

Tänään maanantaina olen hemmetin väsynyt ja stressaantunut kouluhommista, yritän saada itseäni ja luokkalaisia jaksamaan viimeiset päivät mahdollisimman tehokkaasti mutta tiukkaa tekee!  Tän palstan ulkonäön kanssa tappelen varmasti vielä tän päivän, kun nyt kerran sain tän extemporee-idean niin pakko se on viedä loppuun asti.

Tässä vielä aivan IHANA bändi jonka löysin eilen! Rakastan folk-tyylistä musiikkia ja akustista kitaraa.

 

 

Heippa. Lisää kuuluu varmasti pian 🙂

 

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään