Kun Turun yössä dj:n tapasin

Eilen oli eka päivä H2Ö:tä. Eilen/tänään aamulla koin myös yhdet parhaimmat jatkot elämässäni. Kesä on vaan maailman paras asia, ja siitä on pakko ottaa kaikki irti! Turussa kuitenkin mättää kaikkina vuodenaikoina yksi asia, surkea yöelämä. Ei sillä että mun nyt pitäisikään aina olla jossain bailaamassa (hehheh niin varmaan), mutta aina vähän ketuttaa kun haluaisi tanssia ja missään ei ole paikkaa jossa soisi oikeasti hyvää musiikkia. Dynamo on tyyliltään ainoa itselleni sopiva klubi ja ainoa paikka jossa ei tee mieli naulata itseään seinään, mutta sielläkin dj:t on joka kerta vähän omituisia. 

Eilen todettiin taas pilkun jälkeen että huhhuh miten oli paskaa musiikkia, varsinkin viimeinen biisi oli maailman mitäänsanomattomin kasarirenkutus. Joo ehkä vähän turhaa valittamista ja ensimmäisen maailman ongelmia, mutta aina sillon tällöin olisi oikeasti kivaa bailata niska hiessä ja oikeasti koko kropallaan. Ei vain päätä nyökyttäen. 😀 Eilen kuitenkin saimme korjattua ongelman heti päästessämme baarista ulos! Kiitos kesän!

11805780_10153125725807956_203425636_n.jpg

Huomattiin pian Dynamon edustalla että vastapäätä kirjaston rappusilla on bileet. Jokin poika oli raahannut paikalle stereot ja soitti niistä aivan uskomattoman hyvää musiikkia. Me riehaannuttiin ihan täysin ja tanssittiin ekaa kertaa koko iltana täysillä. Monet muutkin ihmiset innostuivat tanssahtelemaan ja oli jotenkin aivan superhyvä meininki. Sitten DJ:n kännykästä loppui akku ja huomasin hänen kiroilevan ja polkevan jalkaa maahan , ”VOII II HELVETIN HELVETTI”. Riensin oitis hänen luokseen tarjoamaan oman kännykkäni Spotifyta ja bileet jatkui taas.

Hymyilytti ihan sikana että on olemassa niin siistejä tyyppejä kuin ko. DJ joka oli vaan päättänyt että jaahas, nyt lähden stereoideni kanssa keskustaan ilahduttamaan ihmisiä. Tyyppi bailasi itsekin ihmisten mukana ja mä toistelin kaverilleni noin 10 kertaa että mä haluan että toi on mun paras kaveri! 

Kirjastolta siirryimme vielä vartiotorninmäelle Turun korkeimmalle kohdalle ihailemaan uskomattoman kaunista auringonnousua. Huomasimme että DJ:n stereot oli selässä kannettavaa muotoa. Sanoin taas että haluan hänet parhaaksi kaverikseni. 

Parasta oli, että tänään aamulla huomasin Spotifystani hänen olevan edelleen kirjautuneena, joten näin kaikki hänen soittolistansa. Tämän päivän olen viettänyt kuunnellen onnesta soikeana listoja läpi, ja tallentaen niitä omiin playlisteihini. Kirjaudun kyllä pian ulos, heti kun raaskin , koska listat eivät ole julkisia.  Voin kertoa että tulen viljelemään noita biisejä täälläkin seuraavina viikkoina, niin monta kymmentä loistavaa biisiä oon tässä vuorokauden sisällä löytänyt 😀 tässäpä esimerkkejä, en kyllä tiedä edes mistä aloittaa:

 

https://www.youtube.com/watch?v=BisgKEBj8uw

https://www.youtube.com/watch?v=n769aV72VUk

https://www.youtube.com/watch?v=TXV2isj9mu0

https://www.youtube.com/watch?v=ln-Jq6X6p-g

https://www.youtube.com/watch?v=3JcmQONgXJM

https://www.youtube.com/watch?v=tlrTnFLcl1U

https://www.youtube.com/watch?v=GSszWXkDHa8

https://www.youtube.com/watch?v=qVpWdItq5hE Ajattelin ensin kertoa koko tästä viikonlopusta vasta huomenna, mutta sitten ajattelin että taidan kuitenkin rajata H2Ö-jutut erikseen ja kertoa näitä tanssibiisejä nyt lauantaina jos porukka vaikka haluais napata niitä omille bilelistoilleen 🙂 hyvä kiertämään! 

Että kiitoksia vaan anonyymille dj:lle illan piristyksestä (vaikka hyvä se jo olikin H2Ö:n ansiosta), jos sulla olis oma klubi Turussa, en missään muualla aikaa viettäisikään. 

Kulttuuri Musiikki Suosittelen Höpsöä

Lääppijä

Muutettuani viisi vuotta sitten pois Riihimäeltä olen varmasti muuttunut ihmisenä eri tavoin. Itse sitä on vaikeaa huomata.  Nämä vuodet on tullut      vietettyä 95% suomenruotsalaisten, turkulaisten ja tanskalaisten seurassa. Ainakin yksi piirre heistä on tarttunut vahvasti.

11755711_10153502620315742_5261706166212198875_n.jpg

 

Musta on tullut hirveä lääppijä!!

Tänä vuonna olen pitkästä aikaa kerennyt kotibileisiin ja sosiaalisiin juttuihin myös Turun ulkopuolella, ja huomannut tämän piirteen selkeästi. Riihimäellä comfort zone on kaksi metriä. Ruotsinkielisten, turkulaisten ja tanskalaisten keskuudessa kolme senttiä.

Muistan kun joskus menin ekoja kertoja töihin ruotsinkielisiin kaupunkeihin, ja olin melkeinpä kauhuissani siitä miten lähelle tuntemattomat ihmiset tulivat seisomaan, niin lähelle että jokaisen silmäripsen voi laskea. Ja läimäyttivät selkään, tai taputtivat selkää tai kättä. Hämäläinen oli järkyttynyt. Muistan kun vielä viime vuonnakin olin vähän monttu auki törmätessäni vanhaan opiskelututtuun Karjaalta. Poika halasi, vaikka me ei oltu koskaan vaihdettu kuin maksimissaan kymmenen sanaa. Olin järkyttyneen yllättyneen mielissäni. Nyt olen itse tuo halailija. 

Nyt viettäessäni aikaa esimerkiksi pääkaupunkiseutulaisten tai riksulaisten kanssa löydän itseni jatkuvasti lääppimässä tuntemattoman ihmisen selkää, silittämässä kättä, istumassa melkein toisen sylissä sohvalla, tai halaamassa tuntemattomia ihmisiä sekä tavatessa että hyvästellessä. Siitä on tullut mulle normi. 

Sitten huomaan toisen jännittyneen kehon ja kasvot ja tajuan peruuttaa ainakin metrin verran. Sitten on taas rento meininki. 

11733358_10153107196607956_1756175216_n.jpg 

Eilen ystäväni olohuoneessa oli esiintymässä eräs laulaja. Keikan jälkeen kiitin esityksestä, ja silitin hänen olkapäätään. Alkoi välittömästi hävettää. Mitä helvettiä mä tässä nyt taas oon hiplaamassa. 

Että ei mulla muuta, sori kaikki Turusta idemmässä asuvat suomenkieliset ihmiset, saatatte joskus törmätä tälläiseen blondiin joka roikkuu kaulassanne koko illan. 

 

https://www.youtube.com/watch?v=7c4uLWeEMKo

Suhteet Ystävät ja perhe