En ole surullinen ihminen. Enkä masentunut. Olen kyllästynyt. Eikä sille voi juuri nyt tehdä paljoakaan. Olen onnellinen kesästä, ja siitä että olen nuori ja minulla on aikaa tehdä täyskäännös vaikka mihin suuntaan. Mutta nyt kaikki junnaa paikoillaan.

Kirjoitin yksi päivä bussissa vihkoon asioita jotka kuvaavat oloani. Ne näyttävät tältä. 

Loppuunkulutettu levy, joka on soitettu liian monta kertaa

Lipputankoon unohtunut lippu, jonka värit ovat haalistuneet

Juna joka kulkee samoja raiteita, vaikka matkustajat ovat tippuneet kyydistä

Kukka joka on kuihtunut maljakkoon

Akvaario jonka vedet on unohdettu vaihtaa ja kalat jääneet ilman happea

Putouksen viideskymmenes kausi

Vene jonka airot ovat tippuneet veteen

Kylmentynyt sauna

Limsa josta on kadonnut hiilihapot

Tiedättekö tunteen? Kun tuntee olonsa vanhaksi vaikka on nuori? Tiedän että elämällä on tapana muuttua, ja että hyvin todennäköisesti viimeistään vuoden päästä kaikki on taas just niin kuin haluan. En olisi esimerkiksi vielä lukiossa osannut koskaan kuvitella miten ihanassa tilanteessa olisinkaan parin vuoden päästä. Mutta juuri nyt, tasan nyt, olen kuin tyhjentynyt ilmapallo. 

Tänään on satanut ja se on tuntunut jostain syystä tosi tunnelmalliselta ja turvalliselta. Yleensä sunnuntait tuntuu ihan karmeilta mutta nyt oon ollut rauhallinen. Eilen olin katsomassa ystävän poikaystävän bändin keikkaa. Ja kuinka paljon haluaisinkaan linkata yhden heidän biisinsä tähän, se sopisi täydellisesti. Vielä heillä ei kuitenkaan ole levyä. Sitten kuin on, tekin saatte rakastua siihen. Ainiin ja Teemu Brunila oli mun kantabaarissa. Taas sai hillitä itseään ja yrittää olla sekoamatta, ihan hassua nähdä yhtäkkiä ihminen jonka musiikkia on kuunnellut niin älyttömän kauan!  

Kyllä tämä kesä tässä seilaa ihan kivasti eikä mulla mitään hätää ole, ja vaikka mitä kivaa on edessä. Mutta. Suurta muutosta mun täytyy nyt alkaa ainakin valmistelemaan.